| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Suomalainen naisurheilija on suustaan vähän turhan nynny
21.1.2008 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Ruminta ja samalla räväkintä, mitä suomalainen naisurheilija on koskaan suustaan päästänyt, on Marjo Matikaisen (nykyisin Matikainen-Kallströmin) jo legendaarikseksi sanapariksi muodostunut: "Havuja, perkele!". Ja sekin kuului vanhemman kollegani mukaan oikeasti "perkele, havuja!".
Suomalainen naisurheilija on suustaan usein vähän nynny. Kunnollinen kotimainen kotikasvatus näkyy ja kuuluu vielä 2000-luvullakin.
Pienestä lettipäisestä tytöstä asti olemme tottuneet niiaamaan nätisti ja puhumaan asioista kauniisti kuin kukkasista. Asioista kuten hikisestä verenmakuisesta treenaamisesta ja persilleen menneestä kilpailusta.
En tarkoita, että suomalaisen naisurheilijan pitäisi kisansa jälkeen terästää lausuntojaan kirosana-ryppäällä, mutta "ihan kiva" ja "parhaani tein" ei oikein tunnu urheilun katsojasta ja lukijasta miltään. Eikä oikein toimittajastakaan, joka yrittää välittää maannaisensa tunnelmia eteenpäin.
Välillä tuntuu, että meitä huijataan, jos omaa täysin penkin alle mennyttä tulosta kuvaillaan ok-kisaksi, vaikka kasvoista näkyy valtava pettymys.
Urheilun suurin jujuhan on siinä, että se tarjoaa tunteita ja fiiliksiä, joihin penkkiurheilija voi tarttua. Voi sunnuntaisin sohvan pohjalla iloita tai itkeä, kiljua riemusta tai kaivautua syvemmälle sohvan mutkaan pää painuksissa, ihan vaan riippuen siitä miten oman maan urheilija on urakastaan selviytynyt.
Suomalaismiesurheilijat, Kimi Räikköstä lukuunottamatta, taas eivät ole koskaan sanojaan pantanneet.
Viime vuosien urheilun suurisuina ovat tulleet kaikille tutuiksi sellaiset nimet kuten Kalle Palander, Sami Jauhojärvi ja vaikkapa Seppo Räty. Matti Nykäsestä nyt puhumattakaan.
Välillä kavereiden suusta on pulpahtanut aikamoisiakin sammakoita. He ovat joutuneet myöhemmin selittelemään sanojaan, kun lajiliitto tai sponsorit ovat vetäneet lauseista herneet nenään.
Mutta ainakin suomalainen kansa on näistä urheilun suurisuista saanut paljon puhuttavaa työpaikan pullapalavereihin.
Ja onpa tukuista lausahduksia syntynyt jopa ihan legendoja, joita viljellään samaan tapaan kuin "liian hapokasta" tai "elämä on". Jokainen urheilua joskus seurannut suomalainen tietää, millainen maa Saksa oikein on tai minkälaisia alpinisteja itävaltalaiset ovat.
Mielipiteitä ja omia tunteita rankasti laukovilla on kannettavanaan se toinen puoli.
Mitä enemmän suu tykittää tavaraa ulos, sitä enemmän ihmisillä on tykittäjästä mielipiteitä.
Aina on helppoa arvostella sellaista, joka antaa tulla vaan vahvat mielipiteensä tai korkeat tulostavoitteensa.
Onko tämä sanomisten toinen puoli se, mitä suomalaiset naisurheilijat pelkäävät. He eivät halua herättää ihmisissä liikaa mielipiteitä, vaikka itsellä olisikin asioista mielipiteitä. Pysyvät kilttien naisten tapaan vähän taustalla ja antavat testosteronia uhkuvien miesten meuhkata.
Jonkun mielestä varmasti ihan viisasta, mutta aika pliisua.
Tällä viikolla näistä suomalaistunteiden herättäjistä vastaa kaunis ja taitava naistrio Laura Lepistö-Kiira Korpi-Jenni Vähämaa. Heiltä odotetaan mitalia taitoluistelun EM-kisoista Zagrebista.
Syntyisiköhän heiltä viikon kisaurakan aikana jotain ikimuistoista sanottavaa? Sitä minä jään odottamaan.
Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.
