Kirjoittajan kolumnit
Kuluneen kolmen vuoden aikana olen kiertänyt Suomenmaan kirjastoja tiuhaan tahtiin. Olen käynyt pääkirjastoissa ja lähiöiden sivutoimipisteissä, kylissä ja kaupungeissa. Olen kantanut kirjasalkkua ja muistitikkua pakkasessa ja lauhassa kevätsäässä, matkustanut junilla, busseilla ja lentokoneilla.
Vaikka muut osatekijät ovat vaihdelleet, yksi on aina ollut varmaa: kirjastonhoitajaan on voinut luottaa. Hän on levittänyt sanaa paikkakunnalla, hän on järjestänyt tarpeeksi tuoleja saliin, hän on innostunut kirjasta ja sen kirjoittajasta.
Kun tammikuun toisena päivänä kuljin Kuhmon pakkasillassa ja paikallinen kirjastonhoitaja työnsi pyöräänsä vierelläni saattaen minut työpäivänsä päätteeksi hotellille asti, sain sen sanottua ääneenkin: kirjastonhoitaja on kirjailijalle sanomattoman tärkeä.
On suuri onni ammattikunnallemme, että maassamme on kirjallista kulttuuria ympärilleen kehittävä kirjastonhoitajien joukko. Pienillä paikkakunnilla kirjastonhoitaja voi luoda ympärilleen kokonaisen lukijoiden ja kirjoittajien heimon. Tämän olen huomannut esimerkiksi Kuhmossa, Lieksassa, Rantasalmella ja Nakkilassa.
Kirjastonhoitajan lämpö ja omistautuneisuus näkyy siinä, miten pienten paikkakuntien ihmiset tulevat kirjallisiin tilaisuuksiin pitkienkin matkojen takaa.
Kirjailijalle se on suurenmoista sydämenelvytystä tässä kovassa maailmassa, jossa monen meistä on yhä vaikeampi hahmottaa omaa paikkaansa ja saada ääntänsä kuuluviin.
Kirjallisissa illoissa ei tarvitse poseerata eikä stailausta edellytetä. Lukijat heittäytyvät kuulemaan, kysymään ja kertomaan, ja tilaisuuksista poistutaan tyytyväisinä ja elävöityneinä.
Kiertueilla oppii nopeasti, että esiintymisessä ei syvimmältään ole kysymys itsensä esille tuomisesta vaan yleisön kuulemisesta, sen energian aistimisesta ja yhteisen kokemuksen rakentamisesta.
Me kirjailijat olemme palveluammatissa siinä missä kirjastonhoitajatkin. Ikivanha tarinankertojan työ elää yhä ja sillä on edelleen kysyntää, vaikka nuotiotulilta on siirrytty keskuslämmitettyihin kulttuuritaloihin.
Ja joka kerta kun istun kulkuvälineessä yksin ja katselen omaa heijastustani mustana läikkyvästä ikkunasta, tiedän, että pimeän keskellä matkalaisia on liikkeellä muitakin. Kulkurit ovat matkalla kertomaan, paikkakuntien asukkaat kuulemaan ja katsomaan - lauluja, puheita, näytelmiä, tansseja. Me kokoonnumme pimeän keskelle taloihin ja vietämme hetkiä yhdessä. Joku yllättyy ja innostuu, jonkun sydäntä kosketetaan, joku pyyhkii silmiään vaivihkaa.
Ilman yleisöä meitä esiintyjiä ei olisi. Ilman kirjastonhoitajaa ei olisi kirjastoa. Ilman valaistuja saleja, yleisön odottavaa sorinaa, ilman ihmisten innostusta sanan äärellä ei olisi suomen kieltä eikä taidetta.
Lämmin kiitos ja kumarrus kirjallisuusihmisille ja kirjastojemme uutterille naisille ja miehille.
Kirjoittaja on kuopiolaissyntyinen kirjailija.
