EmediateAd
Kolumni

Suomen materiaali ei kestä takaiskuja

7.9.2009 0:01
Markus Karjalainen

Suomi on lähestynyt lentopalloaatelia pitkin harppauksin parin viime vuoden aikana, mutta kulunut kuukausi on tarjonnut rekyyliä kerrakseen.

Tampereen MM-karsintaturnaus tarjosi elokuun alussa valtavan pettymyksen, kun Suomen peli ei ollut odotetussa kuosissaan. Saksa varasti Suomelle odotetun MM-paikan.

Mietittiin, että pettymys aiheutui ylilatauksesta niin joukkuessa kuin sitä reippaasti harjoittaneessa valmennusjohdossakin.

Sen sijaan EM-kisat antoivat näkökulmaa lisää Suomen sijoittamiseen lentopallokartalle. Valmennuspäällikkö Antti Paananen sanoi vielä avausottelun aattona ääneen mitalitavoitteen, mutta ne unohtuivat jo 2-3 -tappioon Hollannille.

Selvisi, että Suomi ei pysty pelaamaan tasolla, mitä odotettiin.

Mauro Berruton johtaman joukkueen tie oli pelkkää nousukiitoa pitkään, mutta sen jatkuminen olisi vaatinut valmistautumisen täydellisen onnistumisen ja kaikkien pienten palasten osumisen kohdalleen.

Istanbulissa on vain mennyt liian paljon asioita toisin kuin odotettiin.

Hakkuri Mikko Oivasen ympäriltä on kantaunut huolestuttavia tietoja: polvi ei kestä täysipainoista harjoittelua eikä tietenkään pelaamista. Kun hyppy ei ole ihan tikissään, niin Oivanen ei tapa palloa samaan malliin kuin esimerkiksi Moskovan EM-kisoissa kaksi vuotta sitten tai vielä kesällä maailmanliigassa.

Hakkurin epävarmuuden myötä passari Mikko Esko on menettänyt tärkeimmän aseensa.

Ajoitus ei voi olla kohdallaan, jos hakkurin fysiikka pettää muutaman prosentinkin. Eskon nopea tempo vaatii niin paljon, ettei se puolikuntoisena toimi tarpeeksi hyvin.

Siksi Oivanen on paukuttanut niin paljon virheitä.

Suomen hakkuripelin piti olla pedattuna Mikko Oivaselle vuosiksi eteenpäin, mutta nyt lienee hänen varjoonsa tuomitun Olli-Pekka "Lelu" Ojansivun aika. Todellinen persoona saanee näyttöpaikan Bulgariaa, Italiaa ja Serbiaa vastaan.

Suomen hyökkäyspeli on rikki, kun vielä Olli Kunnari kamppailee selkävaivojensa kanssa. Materiaalimme ei k errassaan kestä, mikäli kaksi parasta hyökkääjää on sivussa.

Kunnarilla on peliinsä valtavasti vaihtoehtoja huikean yläpään ja tekniikan ansiosta. On toivottava, että hän pääsee vielä ruotuun loppuviikoksi.

Jos ei, niin kisaviikosta saattaa tulla henkisesti raskas. Jälkipyykki on kovaa, mikäli Suomen ainoaksi saavutukseksi jää toistaiseksi kääpiösarjaan laskettavan Viron kaataminen.

Sunnuntain yllätys oli Venäjä, joka pelasi täydellisesti.

Takana on italialainen valmentaja Daniele Bagnoli. Saapasmaan valmentajat ovat arvostettuja, koska he tuntevat lajin viimeisen tiedon parhaiten.

Venäjä on muuttumassa voittajajoukkueeksi, johon Bagnoli on soveltanut Brasilian hienouksia. Taitava voimajoukkue on saanut mukaansa taktiikkaakin.

Yhdistelmä on pelottava.

Kirjoittaja on Savon Sanomien uutispäällikkö

Kommentoi artikkelia