EmediateAd
Kolumni

Syyt dopingkäryyn voivat löytyä banaanista tai talomiehestä

23.2.2008 0:01
Petri Siitonen

Kaisa Varksen kärähtäminen Epo-hormonista nosti taas suomalaisurheilun suuriin otsikoihin. Ampumahiihtäjä Variksen Oberhofin kisoissa tammikuussa antama näyte ei ollut puhdas. Valitettavasti ilomantsilaislähtöisestä Variksesta tuli kaksinkertainen käryäjä.

Itse hän väittää edelleen olevansa syytön.

Variksen ensimmäinen narahtaminen tapahtui vielä hänen ollessaan maastohiihtäjä. Variksen lento katkesi vuonna 2003 Val di Fiemmen MM-kisoissa.

Tuolloinkin syyttömyyttään vannonut Varis jäi kiinni - mistäs muusta kuin Eposta.

Mutta on sitä osattu kärytä jo paljon ennen Kaisa Varista.

Suomalaisittain ensimmäinen merkkipaalu tällä vähemmän mairittelevalla saralla tapahtui vuonna 1972.

Kas kummaa, mutta myös silloin kyseessä oli hiihtäjäsuuruus.

Tuon ajan legendoihin kuulunut Eero Mäntyranta jäi Rukan olympiakatsastuksissa kiinni amfetamiinista. Testaus oli meillä vasta alkanut ja Mäntyranta oli ensimmäinen kärähtänyt urheilija.

Mies selvisi varoituksella ja suksi kohti Sapporon olympialaisia.

Eli näin tuohon aikaan.

Parin vuoden päästä rysähti jälleen. Nyt kyseessä oli joukkueurheilija.

Jääkiekon MM-kotikisat etenivät suomalaisittain jopa mitalia enteilevästi.

Valitettavasti maalivahtimme Stig Wetzell oli syönyt liian monta banaania tai jauhanut liikaa purukumia, sillä veskari kärähti efedriinistä. Näin vakuuttavat olivat tuolloin selitykset!

Niin tai näin, mutta Tshekkoslovakia-voitto kääntyi tappioksi. Leijonien ensimmäinen aikuisten arvokisamitali meni sivu suun.

Alpo Nyrönen nousi otsikoihin Los Angelesin olympialaisissa 1984. Kestävyysjuoksija Martti Vainio selitti käryään sillä, että naapurin talonmies olisi piikittänyt häneen vahingossa anabolisia steroideja B-vitamiinin sijaan.

Niinpä niin. Jälleen Suomi oli juostu maailmankartalle.

Sen jälkeen oli pitkään hiljaista ennen sitä varsinaista isoa pommia.

Lahden MM-kisat jäävät ikuiseksi ajoiksi historiankirjoihin suomalaisen hiihtourheilun häpeätahrana.

Käry kävi ja oikein kunnolla.

Jari Isometsä, Harri Kirvesniemi, Mika Myllylä, Janne Immonen, Virpi Kuitunen ja Milla Saari jäivät kaikki kiinni verenohennuslääkkeen Hemohesin käytöstä.

Selitykset olivat jälleen vertaansa vailla. Isometsä otti ensimmäisenä kärähtäneenä syyt niskoilleen ennen kuin totuus paljastui. Valmentaja Kari-Pekka Kyrön ura virallisella tasolla tyssäsi Lahden kisoihin.

Ville Tiisanojan ura päättyi vuonna 2006. Kuulantyöntäjän sallitut testosteronipitoisuudet menivät rikki kolme kertaa saman kauden aikana.

Mutta mitä ihmettä, Tiisanoja myönsi kaiken ja tunnusti tekonsa.

Siinä missä muut kiinni jääneet sortuivat mitä ihmeellisimpiin selityksiin, niin iso kuulamies oli suoraselkäinen kovan paikan edessä.

Doping-testaus on astunut viime aikoina valtavan loikan eteenpäin, mutta aina niitä keplottelijoita löytyy.

Varis ei valitettavasti ole viimeinen dopingista kiinni jäänyt suomalainen.

Näin se vain on.

petri.siitonen@karjalainen.fi Kirjoittaja on Karjalaisen urheilutoimittaja.

Kommentoi artikkelia