Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 09.06.2011 00:01
Kolumni

Tällainen tulos ei takaa kovin hyvää työrauhaa Mixu Paatelaiselle

Ruotsalainen media herkutteli keskiviikkona Suomen grillaamisella viimeisen päälle.

Ja aiheestakin. Suomen mahdollisuudet olivat jo ennakkoon huonot, mutta peloista huolimatta harva uskoi 0-5-löylytykseen.

Pelin jälkeen tulosta on turha ihmetellä. Ruotsi oli täynnä hyviä yksilöitä ja lisäksi he pelasivat joukkueena.

Huuhkajista ainoastaan Roman Eremenko on tällä hetkellä kansainvälisen tason pelaaja, jonka suoritukset kestävät vertailun pelistä toiseen. Maajoukkueen muiden pelaajien otteet heilahtelevat lupauksia herättävistä heikkoihin tai jopa surkeisiin. Nykyisellä pelaajamateriaalilla on vaikea odottaa paljon parempaa.

Mixu Paatelaisen ura maajoukkueen päävalmentajana ei olisi juuri ikävämmin voinut alkaa. San Marino toki kaatui 1-0, joten tulosurheilulle olennaisin eli voitto toteutui. Huuhkajien peli Serravallessa oli kuitenkin kaikkea muuta kuin miellyttävää katsottavaa.

Ruotsi-pelin suhteen on vaikea löytää riittävän vahvoja laatusanoja kuvaamaan suomalaisten surkeutta.

Kahden pelin jälkeen Paatelaiselle ei voi antaa kovin hyvää arvosanaa. Huolestuttavaa Suomen kahdessa edellisessä pelissä on myös ollut se, että ei sieltä etsimälläkään ole löytynyt mitään selkeää pelitapaa. Lisäksi liikkuminen on ollut verkkaista ja alakerran pelaaminen pallon kanssa on ollut hitaampaa kuin etanan juoksu ylämäkeen.

Ainoastaan Roman Eremenko näytti Ruotsi-pelissä tietävän, mitä kentällä on tarkoitus tehdä. Ja jotain sinne päin oli Niklas Moisanderin pelaamisessa.

On selvää, että uusien asioiden ajaminen joukkueeseen vie aikaa. Mutta on myös epäselvää, mitä Paatelainen yrittää opettaa. Pelitavan piti olla "joulukuusi", jossa muodostelma on numeroittain 4-3-2-1.

Ruotsia vastaan järjestelmä vaikutti kuitenkin entuudestaan tutulle 4-2-3-1-yhdistelmälle. San Marinoa vastaan kentällä oli sellainen sekamelska ettei sille löydy numeroyhdistelmää.

Tällaisten tulosten ja esitysten jälkeen on vaikea kuvitella, että Paatelainen saisi tehdä työtään rauhassa, vaikka päätavoite on asetettu vasta vuoteen 2016.

Palloliitto aloitti jo keskiviikkona syksyn kolmen maaottelun alennusmyynnin. Ei taida kovakaan ale auttaa niin, että stadion täyttyisi.

Mutta yksi ässä hihasta löytyy. Jos Palloliitto järjestäisi vaikkapa Hollantia vastaan Jari Litmasen jäähyväispelin, liput menisivät vauhdilla loppuun.

Kun nyt näyttää sille, että Litmaselle ei enää löydy roolia Paatelaisen joukoissa, jäähyväispeli olisi paikallaan. Sen Litti ja Suomen jalkapallon kannattajat ovat ansainneet.

Ja itse asiassa nähdyn perusteella Littiä oli ikävä.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kolumnit