Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 29.03.2010 00:00
Kolumni

Tilastojen emävalheiden joukosta löytyy myös paljon totuuksia

Jääkiekon SM-liigan runkosarja tuntuu välillä puuduttavalle. Jokaisella joukkueella on pelattavanaan 58 ottelua ja SM-liigassa kaivataan vielä lisää matseja. Rajansa kaikella, myös SM-liigan runkosarjan kierrosmäärällä.

Nyt mennään varmasti ylärajalla.

Runkosarja ei kuitenkaan ole mikään tyhjänpäiväinen juttu, vaikka tosikoitokset pelataankin vasta kevään pudotuspeleissä.

Perussarjassa pistetään kuitenkin usein asetelmat niin vahvaan pakettiin, että ne eivät hirveästi hetkahda pudotuspeleissä.

Kolmella edellisellä kaudella runkosarjan voittaja on ollut lopulta myös mestari. Edellisen kerran runkosarjan voittaja on jäänyt kokonaan ilman mitalia keväällä 2001, kun kautta hallinnut Jokerit putosi puolivälierissä sarjanousija Kärpille.

Kaikkiaan 34 kertaa pelatussa SM-liigassa runkosarjan ykkönen on pokannut pudotuspelien jälkeen myös mestaruusmitalit. Perussarjan piikkipaikan valloittaja on kolmen parhaan ulkopuolelle vain neljä kertaa.

Runkosarjan voittaja Jyväskylän JYP on siis ehdoton mitalisuosikki, ja ehkäpä myös kovin kandidaatti mestariksi.

Kärpillä on kuitenkin maukas tilaisuus uusia kevään 2001 temppu ja pudottaa runkosarjan voittaja puolivälierissä. Oululaisilla on kasassa laadukas nippu, joka ei ole vielä näyttänyt parastaan.

Runkosarjan kakkonen KalPa sai ainakin tilastojen valossa vastaansa toivejoukkueen. KalPa otti Tapparalta perussarjassa 12 pistettä eli enemmän kuin muilta tarjolla olleilta joukkueilta Bluesilta ja Kärpiltä.

Usein puhutaan, että ei niillä entisillä tuloksilla ole merkitystä ja tottahan se on. Mutta totta on myös, että tilastoista löytyy niin sanottujen emävalheiden ohessa myös paljon totuuksia.

Tilastojen perusteella nykyinen KalPan joukkue menestyy tämän päivän Tapparaa vastaan erinomaisesti. Ja kovin nopeasti voimasuhteet eivät heilahda.

Kuopiolaisittain odotukset ovat nyt tapissa. Runkosarjan aikana kotiyleisöllä oli vaikeutta sulattaa yhtäkään tappiota ja kahden peräkkäisen taipumisen jälkeen puhuttiin jo kriisistä.

On selvää, että kiekkokansa janoaa kultaa ja sama tavoite on myös KalPan leirissä, vaikka siitä ei isoon ääneen huudellakaan.

Pudotuspelien henki on se, että vain voitoilla pysyt mukana. Ja lopulta näissä mittelöissä on vain kaksi voittajaa: mestari ja pronssimitalisti.

Pronssia KalPalla on viime kaudelta, ja on selvää, että tavoiteasetteluun kuuluu aina petraaminen.

Ja hopeaa kukaan ei aseta tavoitteekseen, koska silloin kausi päättyisi tappioon. Eikä hopea heti maistu mukavalle, vaikka ajan saatossa sen arvo kirkastuukin.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kolumnit