EmediateAd
Kolumni

Tunnelmia Kiinan turva-tarkastusjonoista

15.5.2010 0:01
Kirsi Pitkänen

Seison Shanghain maailmannäyttelyn työntekijöille varatussa turvatarkastusjonossa ja tuuletan hikikarpaloita kasvoiltani muovisella viuhkalla. Suupieliini nousee pieni hymynkare, kun mietin, mitä tarkastajat tällä kertaa keksivät.

Nuori koppalakkiin ja vihreään virkapukuun pukeutunut tarkastaja ohjaa minua siirtymään tarkastusalueelle. Ojennan laukkuni hihnalle ja pinnistän muistiani, jäiköhän laukkuun tällä kertaa jotakin sopimatonta.

Ensimmäisellä tarkastuskerralla juomapullon vieminen alueelle oli sallittua. Toisena päivänä pullojen vieminen alueelle oli taas ehdottoman kiellettyä, eikä auttanut vedota esityksen aiheuttamaan nestehukkaan.

Tällä kertaa myös mukaan viemäni jogurtit joutuivat kiellettyjen aineiden listalle, ja jouduin jättämään ne tarkastajien koppiin säilöön häpeämään olemassaoloaan. Lämpimässä kopissa muhineet jogurtit olivat siinä määrin happamina saamaansa kohtelun vuoksi, että jouduin heittämään ne käyttökelvottomina roskakoriin työpäivän päätyttyä.

Toisella kertaa kassissani oli litran pullo saippuakuplanestettä. Ensimmäisellä kerralla neste meni läpi, koska assistenttini pystyi perustelemaan, että kyseessä on materiaali, jota tarvitsen esityksessäni. Toisella kertaa pullo jäi välittömästi tarkastajien hampaisiin, vaikka puhaltelin saippuakuplia tiukkailmeisen tarkastajan edessä demonstroidakseni nesteen harmittomuuden. Virkailija pyysi minulta lupapaperia nesteen kuljettamiseen, jota minulla ei tietenkään ollut.

Yritin vielä puhelimitse saada apua kiinankielellä, mutta virkailija oli tehnyt päätöksensä eikä minun auttanut muu kuin todeta, etten pääse töihin. Naisvirkailijan kasvoilta paistoi myötätunto, mutta hän ei voinut kuin huikata perääni opettelemansa fraasin: "Thank you for you co-operation", joka siinä tilanteessa tuntui lähinnä absurdilta piruilulta.

Kokeillessani toista tarkastusporttia neste meni läpi heittämällä, eikä kukaan edes kysynyt mitään kassini sisällöstä.

On hieman omituista, että juuri työntekijöiden tarkastukset ovat kaikista tiukimmat ja hankalimmat. Lisäksi tarkastuksista tulee epäuskottava vaikutus, koska määräykset vaihtelevat päivittäin.

Koskaan et etukäteen voi tietää, mikä on milloinkin sallittua ja mikä ei. Luulisi, että mahdollinen pomminviskelijä ymmärtäisi aika pian viedä tarvittavat materiaalit läpi helpommasta portista tai yökuljetuksessa, jossa auton sisältöä ei tarkasteta ollenkaan. Tarkastajien mielivaltaisuus ja naurettavuus kertonee siitä, että annettuja turvaohjeita on liikaa.

Laukkuni matelee läpivalaisukoneen nielusta läpi, ja kun olen itse selvinnyt metallinpaljastusportin ja naisvirkailijan tarkemman skannauksen läpi, avaan laukkuni ja esittelen virkailijalle puhelimet, videokameran, kameran, sateenvarjon, käsidesin ja meikkilaukun.

Viereisessä tarkastuspisteessä nainen levittää meikkivoidetta kämmenselkään. Toisessa pisteessä nainen nostaa paitansa korviin osoittaakseen vyönsä harmittomuuden. Hetken katseemme kohtaavat ja ymmärrämme täysin toisiamme.

Turvatarkastusten kautta luotu turva on harhaa.

Kirjoittaja on kuopiolainen performanssi- ja kuvataiteilija.

Kommentoi artikkelia