| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Unkarin gp oli parasta, mitä formuloille on tapahtunut koko kaudella
27.7.2009 0:01
Kirjoittajan kolumnit
Kauden kymmenes formula ykkösten gp-viikonloppu oli lajin kannalta parasta, mitä miljardisirkuksessa on tapahtunut koko kaudella. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna suuret olivat suuria, kuoleman uhka muistutti läsnäolostaan ja katseet kääntyivät pois politikoinnista.
Kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso arvioi brittiläisen The Independent -lehden haastattelussa osuvasti, että kulunut kausi ollut huonoin moneen vuoteen, kenties historian huonoin.
satunnaisia katsojia on toki uusilla sankareilla, kun viime vuosina kilpailuja dominoineet Ferrari, McLaren ja Renault ovat ajelleet ynnä muiden joukossa. Siihen on kiteytynyt alkukauden aikana kuitenkin myös yksi sarjan suurimmista ongelmista.
Formula ykköset ovat sekoitus viihdeteollisuutta, autojen markkinointia ja pieneltä osin myös autourheilua. Siinä maailmassa on totuttu ajatusmalliin, jossa se joka maksaa eniten, myös pärjää parhaiten. Lajilla menee hyvin silloin, kun suurilla menee hyvin.
Etenkin Ferrarin asema F1-maailmassa on jo pitkään ollut niin merkityksellinen, että koko F1-sirkusta on mahdotonta kuvitella ilman Maranellon punaisia. Ennen Unkarin gp-viikonvaihdetta lajin jättiläistä on pystytty pitämään esillä oikeastaan vain säännöistä riitelyn ja kuljettajien ympärillä pyörivien siirtohuhujen avulla. Samojen asioiden jatkuva vatvominen on vain alkanut kuljettajien lisäksi puuduttaa jo lystin maksavaa yleisöäkin.
Unkari heilautti asetelmat uuteen asentoon. Felipe Massan epäonninen ja raju ulosajo on herkkupala lajin markkinoinnille. Vaikka Massalle ja hänen läheisilleen kyse on kuolemanvakavasta tragediasta, otetaan siitä irti kaikki mahdollinen.
McLarenille kaksi maailmanmestaruutta ajanut Mika Häkkinen on saavutuksillaan ansainnut paikkansa lajin historiassa. Suuren mestarin suomalaisesta tekee tie, jota pitkin hän voittajaksi kulki. Vuonna 1995 Australian gp:n ensimmäisissä aika-ajoissa Häkkinen suistui radalta noin 200 kilometrin tuntinopeudella takarenkaan tyhjettyä. Häkkinen sai vakavia niskavammoja ja kallonmurtuman ja vajosi koomaan.
Kuoleman porteilta mestariksi -tarinat ovat F1-sarjaa aidoimmillaan. Sellainen kertomus Massan ympärille halutaan nyt rakentaa.
Autourheilun turvattomuutta voi päivitellä. Hurskastelu on kuitenkin turhaa. Katsokaapa vaikka formula ykkösten virallisilta nettisivuilta markkinointitarkoituksessa tehtyjä videoita. Koosteisiin on poikkeuksetta kerätty kolarit ja muut läheltä piti -tilanteet. Ei olekaan sattumaa, että formulakuskeja toisinaan kutsutaan gladiaattoreiksi.
Rooman valtakunnan kansanhuveissakin taistelu johti vain harvoin kuolemaan, mutta toisinaan häviäjä surmattiin, että yleisön mielenkiinto säilyy. Paljon ei ole 2000 vuodessa muuttunut. Tekniikkaa ja mainoksia on vain ilmestynyt lisää.
Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimituksen esimies.


