EmediateAd
Kolumni

Uskovaisen boheemiräppääjä Plastic-Poutalan viittä vaille mitali

17.2.2010 0:00
Jouni Huttunen

Tiukassa se on; se Suomen ensimmäinen mitali Vancouverin talvikisoissa.

Olympiakomitean kahdentoista mitalin tavoitteen piti edetä aikataulussa, jonka mukaan korissa olisi nyt jo 3-4 -munaa.

Yksi yhdistetystä, yksi mäkihypystä, yksi naisten hiihdosta - ja yksi pienin varauksin pikaluistelusta.

Mutta niin vain katsotaan kiikareilla edelleen nollanäkymää.

Varhain tiistai-aamuna se liippasi läheltä. Helsingin Hakaniemessä helluntaiseurakunnan Saalem-rukoushuoneella säännöllisesti hiljentyvä pikaluistelija Mika Poutala oli räjäyttää jackpotin Richmond Olympic Ovalilla. Poutala piikitti kärkiajan 500 metrin ensimmäisellä rundilla. Toisella tahti hyytyi ja tuloksena oli viides sija.

Mitali karkasi sprinttimatkan pieniin marginaaleihin. Huono startti korreloitui huonoon lopputulokseen, kun oikeaa rytmiä ei enää löytynyt.

Samoin kävi maailmantilaston kanadalaiselle kärkimiehelle Jeremy Wotherspoonille, joka jäi vihkoon menneen luistelunsa jälkeen mököttämään pitkäksi aikaa luisteluhallin perimmäiseen nurkkaan. Kun kotikatsomon edessä epäonnistuu, niin sattuuhan se ihan hemmetisti.

Niin tai näin; Poutala on pohjimmiltaan hyvin erilainen suomalainen huippu-urheilija.

Eikä nyt puhuta pelkästään siitä, että 26-vuotias Helsingin Työväen Luistelijoitten mies on absolutisti.

Ei, ei; paljon muutakin tämä vastavirtaan luisteleva talentti on. Individualisti? Kyllä. Boheemi? Kyllä. Taiteilijasielu? Kyllä. Artisti? Kyllä!

Poutala on rakentanut - vaimonsa luvalla, totta kai - kotiinsa musiikkistudion, jossa Mika räppääjä, taiteilijanimeltään Plastic, voi toteuttaa taiteellisia ambitioitaan.

Boheemiuttaan Poutala näytti myös Vancouverin ensi-illassaan. Avausrundia edeltänyt elvistely ja pullisteltu hakee vertaistaan suomalaisessa urheilugenressä.

Mutta niin vain äijä veti avauslenkin kovimman ajan.

Ken itseen uskoo, ei koskaan mahdollisuuksiaan menetä.

Siinä kun Suomi alisuorittaa, niin jotkut etenevät odotusarvojen mukaisesti - tai jopa niiden yli.

Sveitsi on napannut Vancouverista jo kolme kultamitalia. Se on kolme enemmän kuin Suomen mitalisaldo yhteensä. Juustomaan kisajengin taso ei ole leveä, mutta kärki on terävä.

Miesten 15 kilometrin vapaan maanantaina Whistler Olympic Parkissa voittanut Dario Cologna luo omalla tavallaan kasvot sveitsiläiselle menestystarinalle.

Teimme, minkä voimme, sanoivat suomalaiset maanantaina. Otin, minkä halusin, sanoi Cologna.

Häpeä, Alexandre Bilodeau!

Toit Kanadalle kaikkien aikojen ensimmäisen kultamitalin Kanadan isännöimistä olympiakisoista. Ja sitten pönötät Whistler Medals Plazan mitalienjaossa kansallislaulun soidessa pipo päässä.

KOK (kansainvälinen olympiakomitea) maksaa nyt kovaa hintaa siitä, että lökäpöksyjengi on kosittu mukaan maailman urheilevan nuorison näyteikkunaan.

Ehkä olisi pitänyt sittenkin opettaa nuorisolle ensin joitakin perinteiseen tapakulttuuriin sisältyviä asioita.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja

Kommentoi artikkelia