Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
18.04.2011 00:01
Kolumni
Uuteen aikaan riistahallinnossa
Pekka Reinikka
Kirjoittajan kolumnit
Maaliskuun alussa astuttiin maamme metsästyspolitiikassa uuteen aikaan, kun riistahallintolaki tuli voimaan. Tavalliselle rivimetsästäjälle se ei aiheuta oikeastaan mitään muutosta entiseen, mutta metsästyshallinnon ja sen myötä lakisääteisen metsästäjäorganisaation se muokkasi aivan uuteen uskoon.
Oleellista uudistuksessa on se, että riista-asioissa eriytyvät nyt julkiset hallintotehtävät edunvalvonnasta. Eli pukki ei ole enää kaalimaan vartijana.
Uudistuksessa Metsästäjäin Keskusjärjestö lakkasi olemasta. Sen tilalle tuli itsenäinen julkioikeudellinen laitos Suomen Riistakeskus. Ministeriö nimittää sen ylimmäksi päättäväksi toimielimeksi hallituksen ja sen rinnalle metsästäjiä ja eri sidosryhmiä edustavan valtakunnallisen riistaneuvoston.
Myös tähänastiset itsenäiset alueelliset riistanhoitopiirit jäivät uuden lain myötä historiaan. Niiden tilalle tulivat alueellisesti ja henkilöllisestikin nimikkeitä myöten aivan vastaavat riistakeskuksen aluetoimistot. Niilläkin on kullakin oma ministeriön metsästäjien ja eri sidosryhmien edustajista nimittämä alueellinen riistaneuvosto.
Alin riistahallintotaso, riistanhoitoyhdistykset, säilyi nimeään myöten miltei ennallaan. Oikeastaan ainoa rivimetsästäjää koskeva muutos yhdistysten osalta on se, että nyt niiden kokouksissa saavat käyttää äänivaltaa vain kahdeksantoista vuotta vuotta täyttäneet jäsenet, nuoremmilla ollessa vain osanotto- ja puheoikeus.
Näin sen vuoksi, että yhdistysten toiminta hoidetaan pääasiassa julkisilla varoilla, joten päättäjien on oltava täysivaltaisia kansalaisia.
Toinen pieni, mutta asioiden jatkuvuuden kannalta hyvä uudistus on se, että nyt taas yhdistyksen hallituksen jäsenillä on erovuoroisuus sen sijaan, että koko hallitus vaihtuisi kolmen vuoden välein.
Riistahallintolain myötä piti tehdä tarvittavat muutokset metsästyslakiin. Huomasin ilokseni, että eräs vähäinen yksityiskohta, jossa olen ollut näppeineni metsästyslakia aikanaan uudistettaessa, on säilynyt entisellään: "Hirvieläinten jättösarvet kuuluvat löytäjälleen."
Kun hallitus syksyllä 1992 antoi eduskunnalle metsästyslakiesityksensä, niin siinä oli präntättynä ties mistä syystä, että jättösarvet kuuluvat metsästysoikeuden haltijalle, useimmiten siis paikalliselle metsästysseuralle. Aikaisemmin sarvista ei oltu säädetty mitään, vaan löytäjä sai hyvän maan tavan mukaan pitää ne omanaan.
Otin silloin yhteyttä kuopiolaiseen kansanedustajaan Riitta Saastamoiseen, joka oli ainakin miehensä kautta hiukan perillä metsästysasioista, että moinen säädös pitäisi saada lopullisesta laista pois.
Sattui mukavasti, että Riitalla oli myös oma huolenaiheensa esityksessä, se kun yksiselitteisesti määräsi koiran pidettäväksi kiinni maaliskuun alusta elokuun 19. päivään. Hän koiraimmeisenä halusi siihen lisäyksen: "...tai sitten, että se on välittömästi kytkettävissä."
Teimme yhteistyö- ja avunantosopimuksen. Riitta lupasi ajaa sarviasiaa eduskunnan asianomaisessa valiokunnassa ja minä puolestani puhua pari hyvin tuntemaani asiantuntijoiksi valiokuntaan kutsuttavaa henkilöä Riitan tueksi koirapykälän lieventämiseen.
Ja niin vain kävi, että kun metsästyslaki astui voimaan 1. elokuuta 1993, niin siinä jättösarvet kuuluivat löytäjälleen ja koira sai Riitan haluaman kytkemisvaihtoehdon.
Eli sellaista se huonomaineinen lobbaus parhaimmillaan on; vähästä se meikämanni voi rintaansa röyhistää.
