Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu 05.06.2008 00:01
Kolumni

Vaalirahoitussoppaa pitää hämmentää laajasti

Vaalirahoitussoppa kiehuu jo paikoitellen yli. Hoito-ohje tällaisiin tilanteisiin on monelle tuttu jo lapsuudesta: kansi pois ja kauhan varteen.

Tiedämme, että liikemies Toivo Sukariin ja Kyösti Kakkoseen henkilöitynyt Kehittyvien Maakuntien Suomi (KMS) kanavoi satoja tuhansia euroja kansanedustajien kampanjoihin viime eduskuntavaaleissa.

Senkin, että opposition ja median huomio on keskittynyt viime päivinä lähinnä pääministeri Matti Vanhasen suhteisiin ja asemaan. Tiivistetysti yhteen kysymykseen: onko pääministeri valehdellut? Vastaukset ovat olleet enimmäkseen hedelmätöntä juupas-eipäs.

Oikean vastauksen kaivaminen on äärimmäisen tärkeää. Pääministeri on pääministeri eli enemmän kuin presidentti ja hän on joka tapauksessa töpeksinyt pahasti.

Soppaa on silti syytä hämmentää laajemmin, eikä muita kysymyksiä saa unohtaa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov kiitteli tiedotusvälineitä tiistaina tutkivasta journalismista, joka on tuonut julki vaalirahoitukseen liittyvät epäselvyydet.

Kiitos vain, mutta miksi kansanedustaja Marja Tiura (kok.) sai KMS:ltä suuremman summan kuin muut? Hänethän on tähän saakka muistettu parhaiten menestyksestä joulukuun kuudennen päivän Pukukuningatar-kisassa.

Miksi SDP alleviivaa edelleen, ettei Eero Heinäluoma (sd.) saanut rahaa Kehittyvien Maakuntien Suomelta vaan eurot tulivat puolueelle? Niitä tuli kuitenkin 10 000 euron edestä ja yhdistys on ilmoittanut tukeneensa vain ehdokkaita. Kokoomuspomo Jyrki Katainen ilmoitti hänelle suunnatusta, mutta puolueen kirstuun menneestä tuesta omatoimisesti, ja asia unohdettiin.

Avoimuutta vaativa Heinäluoma kahmaisi yhdellä talousseminaarilla viime eduskuntavaalien suurimman seminaarituoton. Hänelle lankesi 53 000 euroa, vaikka puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta lohkaisi potista 25 000 euron siivun.

Montako lie Paasitornin salissa istunut ja moniko yli 1 700 euron paikalla?

Miksihän niin moni vasemmistoliiton tai SDP:n kansanedustaja on saanut tukea pelkältä ammattijärjestöltä tai työväenyhdistykseltä? Poissa ovat isolla kirjaimella alkavat sanat niiden edestä.

Kohu on kolhinut eniten keskustaa.

Enää ei edes uskota, ettei puolue avannut viime eduskuntavaalikampanja-avauksensa esilämmittelyäkään Ideaparkissa. Sielläkin kiveä liu'utettiin mutta illemmalla. Vanhanen ja kumppanit olivat ensin päivän Tampereen Koskikeskuksessa.

Vähälle sormen heristelylle sen sijaan jäi esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) vaalirahoitusilmoituksen täydentäminen. Eikö vain ministeri ryhtynyt työhön juuri, kun KMS julkaisi tuettaviensa listan.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen taulukaupat KMS:lle ja Suomi-Soffalle noteerattiin myös pienehkösti, vaikka ministeri kävi sitä ennen keskusteluohjelmassa vakuuttelemassa, ettei ole tarvetta täydentää omaa vaalirahoitusilmoitusta.

Pekkarinen oppi kuitenkin pian pelin hengen. Hän ilmoitti keskiviikkona palauttavansa Suomi-Soffan tuen, koska oli ministerinä allekirjoittanut 800 000 euron tukipäätöksen Suomi-Soffan sisaryritykselle.

Kokoomuskin pärjäsi "ehdi itse ensin" -tyylillä hyvin.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kolumnit