Kolumni
Valtuutetut heräävät päättämään
Jukka Patrakka
Kirjoittajan kolumnit
Vaalit ovat lähellä ja poliitikoilla hyvä tahto. Ei ollut yllätys, että Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina yksimielisesti henkilöstön lisäämisen hyvinvointia edistävään perhetyöhön.
Miksi vasta nyt? Onhan kaupungin taloudellekin päivänselvää, että kalliita huostaanottoja täytyy ehkäistä.
Edellisessä lamassa podettiin säästökiihkoa, kun valtuusto karsi vaikeuksiin joutuneilta lapsiperheiltä palveluja. Kokeneen ja paneutuvan työntekijän apua olisi tarvittu monessa perhehelvetissä, joiden vuoksi lapsia vietiin vanhemmiltaan kodin ulkopuolelle.
Joskus tuntuu siltä, että valtuuston enemmistöä kiinnostaa enemmän penkkiurheilu kuin suurimmassa hädässä olevien kuntalaisten tilanteen tajuaminen. Urheiluhankkeissa lyödään kättä puoluerajojen yli.
Turha syyttää virkamiehiä valtuuston päätöksistä. Valta on puolueilla ja valtuutetuilla.
Perussuomalaisten Erkki Palisalo oli kuitenkin jättänyt valtuustoaloitteen demokratian lisäämiseksi kaupungin hallintoon.
Hänen mielestään Kuopiossa viranhaltijat ohjaavat ja painostavat luottamushenkilöt tekemään esittelijöiden haluamia päätöksiä.
Eivät kai valtuutetut noin nössöjä ole?
Palisalo tarjosi reseptiä, jossa valmistelija esittää useita vaihtoehtoja. Siitäpä valitsemaan. Valtuuston istunnossako?
Toinen kaupunginsihteeri Mikko Aro muistutti asioiden monipolvisuudesta. Esimerkiksi kaavahankkeita käsitellään useampaan kertaan luottamuspöydissä.
Päättäjät voivat palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Näin myös käytännössä tapahtuu.
Demokratia toimii, jos puutteelliseksi tai vinoksi jäänyttä virkamiehen esitystä ei niellä. Äänestäjiään edustavan valtuutetun pitää vain pysyä valmistelun vauhdissa mukana ja olla hereillä.
Vihreiden Hetti Rytsy suomi Palisaloa pelisääntöjen ymmärtämisen puutteesta. Rytsy ei hyväksynyt perussuomalaisten purnaamista jälkeen päin valtuustossa.
Tarjottuun saumaan iski keskustan Vilma Kröger, joka huomautti demokratian toteutumista olevan juuri se, että joku esitys ei mene läpi.
Tämä sytytti Pekka Pollarin (sd.), joka totesi enemmistöpäätökseen liittyvän myös vastuun. Hän ihmetteli vihreiden halua puolustaa demokratiaa, mutta samaan aikaan käytetään valitusoikeutta kalahalli-asiassa.
Tähän Rytsyn oli helppo kuitata, että vihreitä on erivärisiä. Valitusoikeuden käyttö on oma asia.
Tästä voi povata, että Kuopiossa nähdään jatkossakin valtuustopäätöksiä, joista joku valtuutettu valittaa hallinto-oikeuteen. Sekin kuuluu demokratiaan.
Puheenjohtaja Matti Mänttäri (sd.) totesi keskustelun päättyneen. Palisalon esitystä ei kannatettu, joten äänestystä ei tarvittu.
Tässä vaiheessa Kaija Räsänen (ps.) pyysi puheenvuoron ja totesi kannattavansa Palisaloa. Se oikea hetki oli kuitenkin jo mennyt.
Kirjoittaja on Savon Sanomien kuntatoimittaja





