Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
28.06.2011 00:01
Kolumni
Velvollisuus suojella
Kristiina Kouros
Kirjoittajan kolumnit
Emmanuel oli tehnyt sähkömiehen hommia jo kymmenen vuotta. Hän asui vuokralla, hoiti asiansa hyvin ja suunnitteli tulevaisuutta. Huhtikuun lopulla vuokraisäntä kieltäytyi ottamasta vuokraa vastaan. Hän sanoi, että Emmanuelin olisi parasta lähteä.
Emmanuel lähti Libyasta saman tien. Huhut siitä, että Gaddafi käytti Saharan eteläpuolelta tulevia afrikkalaisia palkkasotureinaan oli ajanut kaikki tummaihoiset afrikkalaiset ahtaalle kaikkialla Libyassa.
Gaddafin kerrottiin käyttävän heitä ihmiskilpinä ja kapinalliset epäilivät heistä jokaista palkkasoturiksi.
Ihmisiä oli pidätetty ja hakattu, naisia oli raiskattu ja silminnäkijät kertoivat myös suoranaisesta tappamisesta. Lukuisat parempionniset oli "vain" ryöstetty - niin myös Emmanuel.
Siirtotyöläisiä vauraassa mutta vähäväkisessä Libyassa ennen kriisin puhkeamista oli arvioiden mukaan ollut 1,5-2,5 miljoonaa. Poislähtijöitä on ollut tähän mennessä yli puoli miljoona. Reilut 250 000 on nyt ylittänyt rajan Tunisiaan, lähes 185 000 Egyptiin. Algerian, Nigerin ja Tadin rajan on ylittänyt yhteensä reilut 120 000 ihmistä.
Emmanuelin tapasi Egyptin rajalla Salloumin väliaikaisella pakolaisleirillä FIDHin, (ihmisoikeusjärjestöjen kansainvälinen liitto) edustajat toukokuisena sunnuntaipäivänä.
Emmanuelin kanssa Salloumissa odotti 1 400 kohtalotoveria. Heistä vajaa puolet YK:n pakolaisjärjestö oli jo ehtinyt määritellä kansainvälistä suojelua tarvitseviksi pakolaisiksi, sillä heillä ei ollut paluuta kotimaihinsa, joista he kerran olivat paenneet Libyaan.
Eurooppaan, Italiaan ja Maltalle, on tullut vähän vajaa 20 000 ihmistä Libyasta. Reilu kymmenesosa tuosta väestä, yli 2 000 ihmistä on hukkunut matkalle täpötäysien ja huonokuntoisten alusten pettäessä alla. Sen lisäksi tulijoita on ollut Tunisiasta.
Naton pommitukset alkoivat maaliskuun lopulla. YK:n turvaneuvosto päätti tällä kertaa toimia nopeasti, ennen kuin kansanmurha ehtisi tapahtua, kuten Gaddafin puheet ja toimet olivat enteilleet. Päätöslauselma 1973 oli historiallinen. Kansainvälinen yhteisö otti siviilien suojeluvelvollisuuden vakavasti.
Operaation piti kestää vain päiviä tai korkeintaan joitain viikkoja. No, kolme kuukautta on mennyt ja Gaddafi pelaa shakkia bunkkerissaan maan alla. Emmanuel on puolestaan yksi noista IOM:n (kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö) numeroista. Vain yksi tarina maan päältä.
Tekikö turvaneuvosto oikean ratkaisun? Emmanuelin tilanne olisi luultavasti ollut sama, vaikka turvaneuvosto olisi päättänyt toisin. Sadoista tuhansista Gaddafin valta-alueella asuvien tilanteesta emme paljoakaan tiedä ja se on turhauttavaa. Olennaista kun olisi kuunnella paikallisia sen suhteen, mitä he kansainväliseltä yhteisöltä toivovat. Sekä kapinallisia, että myös niitä, jotka elävät nyt pommitusten keskellä.
Ja kaikkein olennaisinta on olla tukematta epädemokraattisia johtajia, jotka eräänä päivänä kuoriutuvat hirviöiksi aseineen. Sellaisia on vallankahvassa maailmassa aivan liikaa.
Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen juristi ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri.
