Kolumni

Verta, suolenpätkiä ja luunpalasia lukijoiden aamukahvipöytään

24.2.2010 0:01 Leena Kontkanen

Nelisen vuotta sitten oikean jalkani ukkovarpaan niveltä kolotti niin, että koko varvas hallitsi elämääni. Mitään ei näkynyt, mutta kipu oli ajoittain sietämätön. Varpaaseen iskettiin piikkiä neulalla, ja aika ajoin varvas oli jopa siedettävä.

Ensioireiden jälkeen meni puolisen vuotta, kun huomasin omistavani uuden luun. Pian vaivaisenluuni rajoitti jokapäiväistä elämääni.

Luin kaiken tiedon vaivaisenluusta ja koin omantunnon tuskia, kun etenkin naisia syyllistettiin vääränlaisten jalkineiden käytöstä. Ikioma vaivaisenluuni ei takuulla johtunut hienostelun tarpeesta.

Yli viiden sentin korkoja kengissäni ei liene nähnyt kukaan, ja kolmekin senttiä on ollut jo harvinaisuus ja pyöreät muodot ovat mieleeni.

Kenkiin olen rahaa syytänyt ihan riittävästi, etenkin viime aikoina, kun juuri ostamani kengät eivät enää olleetkaan niin hyvät – niin uusi luuni ilmoitti tylysti.

Ennen kuin uskaltauduin kirurgin käsiin, kävin läpi monia artikkeleita, jotka lähes kaikki vähättelivät vaivaa. Itse en todellakaan pidä vaivaa vähäisenä, jos kenkien pitäminen Suomen olosuhteissa alkaa olla kyseenalaista.

Viimein varpaani kuvattiin ja sain lähetteen kiireellisenä leikkaukseen. Tosin sairaalasta sain kirjeen, että vaivani ei vaadi kiireellistä toimintaa. Tässä vaiheessa sanoin hyvästit kunnalliselle terveydenhuoltojärjestelmälle.

Varasin ajan yksityissairaalaan, ja se jos mikä sujui helposti. Ei turhia käyntejä, kuvat ja lausunnot sairaalalle ja toive leikkausajasta, ja asia oli sitä myöten selvä. Lääkärinkin voi valita itse.

Leikkauksen hinta arvelutti, mutta jälkeenpäin ajateltuna sekin tuntuu kohtuulliselta.

Itse leikkaus sujui jopa kivuttomasti. Kivut tulivat aikanaan, mutta eivät sietämättöminä, ja niistä selvittiin hyvällä kipulääkityksellä ja hyvillä ohjeilla.

Ainoa mitä sairaalalta jäin kaipaamaan, olivat tarkat kirjalliset ohjeet. Leikkaukseen tullessa ja varsinkaan sieltä lähtiessä ei ohjeiden vastaanottokyky ole kovin korkealla – mennessä pelottaa ja tullessa pää on muuten vain sekaisin.

Nyt leikkauksesta on kulunut 11 viikkoa. Pystyn taas kuntoilemaan ja nauttimaan liikunnasta. Hiihtoakin olen voinut harrastaa jo useita viikkoja, ja se on jo reilusti yli odotusteni.

teemat@savonsanomat.fi

Kommentoi artikkelia