Katsot Savon Sanomien arkistokolumnia. Tämä kolumni on julkaistu
25.07.2011 00:01
Kolumni
"Yli soljuvan veen ne souti..."
Pekka Reinikka
Kirjoittajan kolumnit
Mökkivedelläni on pesinyt jo monena vuonna joutsenpari, joka puolenkymmenine poikasineen "rauhassa souti ja solui kesän kerkeän kestämän", kuten Otto Manninen on joutsenista runoillut. Tänä kesänä ne eivät ole enää soluneet.
Jo viime kesänä alkoi arveluttaa. Alku oli lupaava: emot ja neljä poikasta "aallon ulpuina ui", vaikka "ulvut" - ulpukat - ovat keltaisia. Niin ne elelivät elokuun lopulle, kunnes yksi poikasista puuttui idyllistä. Syyskuun puolivälissä katosi toinen emo. Kuun lopussa yksinhuoltajaemon vanavedessä solui enää kaksi poikasta. Ei hyvä!
Mikä vei kaksi poikasta ja emolinnun: peto, tapaturma, loinen, tauti; lyijyä en tohdi edes ajatella...
Viime kesänä mökkivedelläni soluivat myös ilmeinen kihlapari ja varsin äänekäs sinkku. Ne ovat palanneet. Pesäreviiri on tyhjä.
On se ihme ja kumma, miten joutsen on nykypäivään lisääntynyt. Silloin, kun sotien jälkeen olin vielä koulupoikanen, niitä ei juuri nähty. Yrjö Kokon kirjoista tiedettiin, että Lapissa niitä jokunen pesi.
Kotona Laitilassa koulutieni sivusi vielä silloin puoliksi järvenä, puoliksi vesijättönä keväisin tulvivaa yli tuhathehtaarista Valkojärveä, joka tänään pidetään penkereillä ja pumpuilla kauramaana. Sen tulva-alueilla näki kyllä keväisin muutaman joutsenen muuttomatkallaan lepäilemässä.
Kerran, kun keskellä kevätlämpimiä ilmat heittäytyivät tosi hyisiksi ja vesijätön ullivedet jähmettyivät liki senttiseen jäähän, kaksi joutsenta - lienevätkö olleet juuri ne Kokon Hanna ja Marski - jäätyi pääsemättömiin kiinni. Niitä auttamassa oli jo pari miestä, mutta tietysti minun piti koulumatkallani työntyä joukkoon.
Joutsenet saivat vapautensa, minä hirmuisen nuhan kastuttuani polviin ja kärvisteltyäni märin jaloin koko armaan päivän koulussa.
Nähdessäni joutsenia, tulee aika usein mieleeni tuon episodin jälkinäytös.
Meillä oli näet pian sen jälkeen koulussa suomen kieliopin koe. Eräänä tehtävänä oli tietää, mikä rakenne on lauseessa "kaikkihan olemme lukeneet Laitilan Sanomista uutisen yöpakkasen Valkojärveen jäädyttämistä joutsenista".
En tainnut tietää oikeaa vastausta, tuskin kukaan muukaan meistä. Mutta nyt tiedän ja muistan kuin pläkki, että "yöpakkasen jäädyttämä on agenttipartisiippi, joka "esitetään luonnehdittavan tarkoituksen tuloksena." Taidatkos sen selkeämmin sanoa!
Mökkiveteni sekä myös kouluvuosieni joutsenet ovat niitä "oikeita" joutsenia, laulujoutsenia, Suomen kansallislintuja. Maamme rannikkoalueille on levinnyt tulokkaana myös toinen joutsenlaji, kyhmyjoutsen.
Se on meikä lintua suurempi ja aggressiivisempi, rannikon asukkaiden mielestä todellinen paskalintu, joka valtaa ja likaa pikku saaret ja luodot, ja joka täysin mykkänä ei osaa edes laulaa. Se on siellä paikoin todellinen riesa merimetson ohella.
Miten joutsen sietää pesäreviirillään muita vesilintuja? Ainakin metsähanhen epäillään saaneen joutsenista siipeensä. Totta on, että samalla kun joutsenet ovat lisääntyneet, metsähanhi on vastaavasti taantunut.
Mutta onko syy siihen todella joutsen? Mututietoutta puoleen ja toiseen asiasta on, mutta tutkittua faktaa ei ainakaan minun silmiini ole vielä sattunut.
Eräät onneksi harvalukuiset ärhäkät kansalaiset ovat vaatineet joutsenkantojen karsimista juuri hanhiin vedoten. Oli asia miten tahansa, kansallislintumme osalta kynnyksen yli ei edes kurkita.
Kyhmyjoutsenten hallittu kurittaminen on ehkä sen sijaan tulevaisuutta. Mielestäni myös paikallaan, jos nuo paskalinnut uhkaavat levittäytyä sisämaahan. Isoina ja aggressiivisina otuksina ne olisivat uhka, eivät vain "hanhille", vaan myös kansallislinnullemme laulujoutsenelle.
