Synnyttämisestä katse perheiden hyvinvointiin

Perhekeskustelu käy tällä hetkellä kiivaana saatuaan lähtövauhtia ”synnytystalkoista”. Esille on nostettu jo monessa yhteydessä huoli kansakuntamme tulevaisuudesta ja jatkuvuudesta.

Perussuomalaiset nuoret ehdottavat synnytysrahaa, käytännössä verovähennystä synnytetyistä lapsista alle 30-vuotiaille pariskunnille. Ehdotuksessa pistää silmään ikärajaan sitomisen lisäksi parisuhteen painottaminen. Lapsen kun voi saada myös yksinäinen ihminen.

Pelkkä synnyttäminen ei yhteiskunnallista kysymystä kansakunnan tulevaisuudesta ratkaise. Hyvinvoiva ja kehittyvä – vaurastuva – yhteiskunta tarvitsee hyvinvoivia kansalaisia. Taloudellinen epävarmuus, pätkätyöt, koulutuksen ja urapolkujen vaikea rakentuminen, mielenterveyden ongelmat ja yksinäisyys kuormittavat synnytysikäistä väestöä.

Yhden vanhemman perheessä on omanlaisensa haasteet, esimerkiksi taloudelliset. Myös kahden aikuisen perheessä voi talous kuormittaa. Pienipalkkaisen ja työttömän vanhemman yhtälö voi vaatia jatkuvaa asiointia viranomaisissa erilaisten etuuksien hakemista ja saamista varten.

Perheissä huoli toimeentulosta voi olla päivittäin läsnä, samoin tietoisuus siitä, että lapseni erotellaan jo päivähoidossa ulos siitä porukasta, jolla on uudet vaatteet ja hienommat tavarat.

Lapsiperheiden köyhyys on tosiasia, joka koskettaa isoa osaa lapsiperheistämme. Se aiheuttaa paitsi vanhemmissa kenties halun jättää synnytystalkoisiin osallistumatta, myös mahdollisuuksien epätasa-arvoa.

Köyhien perheiden vanhemmat ovat usein itsekin kasvaneet vähävaraisessa perheessä. Tällöin on kyse sukupolvesta toiseen siirtyvästä huono-osaisuudesta, ketjusta, jonka seuraukset kertautuvat tuleville jäsenille. Joku murtautuu irti omista ketjuistaan, useimmat eivät.

Ketjujen murtamista varten tarvitsemme hyviä ja laadukkaita perustason perhepalveluita, päivähoitoa ja varhaiskasvatusta, maksutonta ammattikoulutusta sekä etuusjärjestelmän uudistamista. Lapsiperheköyhyyden ongelma ei ratkea hyväntekeväisyydellä ja jokavuotisilla joululahjakeräyksillä. Se ratkeaa poliittisella päätöksenteolla.

Synnyttämiseen kannustamisen sijaan keskustelua pitäisi käydä nyt nimenomaan perheiden hyvinvoinnin näkökulmasta. Kansalaisten hyvinvointi turvaa myös koko yhteiskunnan tulevaisuutta.

Kaisa Kantele

Kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Kuopio

Uusimmat

Lukijan Sanomat

Hinnoittelu on tarkoin säänneltyä ja koko maassa samanlaista

Potilastiedot sosiaalipassiiin

Kansalaisten saatava ohjata verovarojaan enemmän

Päivähoidon tapa pitää voida valita ilman syyllistämistä

Terveiset Suomen työtätekeville

Suomen järjestelmä perustuu Kymi-yhtiön malliin

Tampere ei kelpaa malliksi Kuopioon

Ravitsemusterapeutti vai ravintoterapeutti?

Puijo säilyköön virkistyskäytössä

Sienet ja laskettelijat samalle rinteelle

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.