Euroopan unionin asiat eivät suomalaisia hetkauta tai EU:sta tulee mieleen vain käyrät kurkut. Onko todellakin näin?
Ja jos on, niin miksi EU-asiat eivät kiinnosta? Vai voisiko yleisen kirjoittelun ja todellisuuden välillä piillä ristiriita?
Totta on, että EU:ssa päätetään aivan tavallisesta arkipäivän asioista. EU-tasolla vaikutetaan siihen, millaista on hengittämämme ilman laatu, lastemme lelujen turvallisuus tai jopa käytettyjen autojen verotus.
Nämä ovat varmasti asioita, jotka oletettavasti kiinnostavat suurinta osaa suomalaisia. Nämä ovat myös ongelmia ja haasteita, joita on järkevää sekä tarkoituksenmukaista pohtia yhdessä muiden maiden kanssa.
Yhdessä päättäminen asioista, joihin yksin ei ole mahdollisuutta vastata, on juuri sitä, mitä pitääkin pureskella Brysselin pöydissä. Ilmastonmuutos ja globaali talouskriisi eivät tunne rajoja, joten yhteen hiileen puhaltaminen tuntuisi enemmän kuin loogiselta.
Jos EU koskettaa näinkin arkipäiväisiä asioita, niin miksi EU:n sanotaan tuntuvan kaukaiselta? Olisiko järkevää kertoa tarkemmin näitä hieman näkymättömämpiä EU:n vaikutuksia?
Kun tuhannet nuoret aikuiset lähtevät opiskelijavaihtoon toiseen EU-maahan, olisiko mahdollista näyttää kuvitteellista tuhansien eurojen lukukausimaksua, joka olisi ilman EU-jäsenyyttä täyttä totta. Silloin suomalaisen 33 euron vuosittaisesta nettomaksusta vaahtoaminen saattaisi tuntua aika pieneltä.
On hyvä, että europarlamentaarikkojen matkakorvausasia on saatu selvitettyä, mutta ehkäpä kansalaisten kukkaroa lähempänä on kännykkälaskun suuruus. Soittaminen ja tekstailu yli valtakunnan rajojen on nyt tuntuvasti edullisempaa - täysin EU:n ansiosta.
Euroopan parlamentissa voi vaikuttaa ahkera, sinnikäs ja ennen kaikkea vahvasti kansainvälisessä poliittisessa ja muussa yhteiskunnallisessa toiminnassa ansioitunut henkilö, sillä pelkkä kansallinen kokemus ei riitä.
On luotava kontakteja muiden maiden edustajien kanssa. Lounasseurakaan ei aina voi olla suomalaisten pöydässä.
Kielitaitoa ei voi korostaa tarpeeksi, sillä tulkit ovat paikalla vain kokouksien virallisissa osioissa ja todellinen vaikuttaminen tapahtuu kokoussalien ulkopuolella.
Alamme kohta varmasti itsekin toteuttaa ennustusta, jonka mukaan äänestysprosentti jäisi alhaiseksi. Toisaalta unohdetaan se, että kymmenen vuotta sitten äänestysprosentti oli vain 31,4, mutta viisi vuotta sen jälkeen kavuttiin jo 40 paremmalle puolelle.
Mitä jos pistettäisiin paremmaksi ja rikottaisiin maaginen 50 prosentin raja? Euroopan parlamentti päättää tärkeistä asioista ja sen vaikutusvalta on kasvanut huimaa vauhtia viimeisten vuosikymmenten aikana.
Kyseessä on tärkeät eurovaalit, ei karnevaalit, kuten valtiovarainministeri Jyrki Katainen pari viikkoa sitten kuvaili.
Äänioikeus on, yllättävää kylläkin, myös Euroopan historiassa uusi asia, sillä esimerkiksi Sveitsissä naiset saivat täyden äänioikeuden vasta vuonna 1971.
Siksi tuntuisi hienolta, että ymmärtäisimme äänestämisen rehdeissä ja vapaissa vaaleissa etuoikeutena.
Riikka Railimo Eurovaaliehdokas (kok.) Brysselin Itä-Suomen EU-toimiston johtaja (virkavapaalla) Mikkeli
