EmediateAd

Etätyöllä yrittäjyyttä

27.7.2010 0:01

Pasi Ahtiaisen kirjoitus "Etätyö on huijausta" leikkimieliseksikin tulkittuna voi vahvistaa virheellisiä käsityksiä etätyöstä (SS 17.7.).

Loppukeväästä käynnistyneellä Eetu-projektilla luodaan edellytyksiä työelämän uudistumiselle sekä tietotyön ja luovien alojen yrittäjyydelle ja etätyölle Pielisen Karjalassa. Projektille on mm. jyvitetty osa Pielisen Karjalan uuden elinkeinostrategian 80 etätyöpaikkatavoitteen toteutumisesta vuoteen 2013 mennessä.

Kirjoituksessa mainitun ework.fi -sivuston jatkokehittäminen on projektisuunnitelmassa. Sivusto toimii yhtenä kanavana yleisen etätyötä edistävän tiedon levittämiseksi.

Ework.fi -sivustolla on runsaasti materiaalia etätyöstä ja sisältöä täydennetään syksyn aikana. Sivuston jatkokehittämistä ei olisi kirjoitettu projektisuunnitelmaan, mikäli sisältö olisi ollut jo valmis.

Etätyö on maaseudun uusi hieno mahdollisuus, jota ei ole vara hukata. Toivottavasti valokuituyhteydet maaseudulle rakentuvat valtakunnallisen Laajakaista kaikille -hankkeen aikataulun mukaisesti ja kotitalouksien kustannettavat osuudet kohtuullistuvat esimerkiksi laajennetun kotitalousvähennyksen muodossa.

Jyrki Kuivalainen Projektipäällikkö Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy/ Eetu-projekti

Kommentoi artikkelia