EmediateAd

Hätäisiä johtopäätöksiä

9.3.2010 0:01

Toimittaja Kari-Pekka Issakainen kirjoitti kansanedustajien näkyvyydestä Facebookista (SS 28.2.).

Perussuomalaisten Pentti Oinoselle todettiin perustetun kolme ryhmää, joista suurin on Pentti Oinonen pois eduskunnasta -ryhmä.

Mainittu ryhmä perustettiin toukokuussa 2009 heti sen jälkeen, kun eduskunnassa oli käsitelty samaa sukupuolta olevien oikeutta perheen sisäiseen adoptioon.

Pidin eduskunnassa puheen, jossa kritisoin nykyajan mielestäni liian vapaamielistä maailmanmenoa muun muassa homojen ja lesbojen adoptiokysymyksessä.

Media ja monet silmää tekevät ottivat sitten kantaa puheeseeni tavalla joka osoitti, etteivät he olleet perehtyneet puheeni koko sisältöön, ennen kuin antoivat julki lausuntojaan.

Issakaisen mainitsemassa Facebook-ryhmässä on muuten jäseniä maailmanlaajuisesti ja siihen voi liittyä kuka vain, eli se ei edusta kovinkaan monen pohjoissavolaisen mielipidettä.

Pentti Oinonen Kansanedustaja (ps.) Kuopio

Kommentoi artikkelia