Hallintokulut nostavat palveluiden hintaa

8.9.2009 0:01

Risto Mykkänen totesi kirjoituksessaan (SS 6.9.) ulkoistamisen olevan kuntien omaa tuotantoa kalliimpaa. Esimerkkinä hän käytti vanhusten asumispalveluita. Kuitenkaan Mykkäsen tavoin näin yksioikoista johtopäätöstä ulkoistamisen korkeammasta hinnasta ei voida tehdä.

Yksityistäminen tai ulkoistaminen ei ole itseisarvo. Sitä ei myöskään pidä olla palveluiden tuottaminen kunnan omana toimintana.

Kaiken päämääränä tulee olla kuntalaisten toimivat ja laadukkaat palvelut, joita arvioidaan ja valvotaan säännöllisesti, tuottaa ne sitten yksityinen tai julkinen sektori.

On hyvä huomioida, että kuntien moniportainen, raskas hallinto ja byrokratia tekevät osaltaan oman tuotannon palveluista kalliita. Mikään kunnan tuottama palvelu ei synny ilmaiseksi, vaan toiminta on verovaroin rahoitettava.

Usein yksityisellä sektorilla hallinto on rakennettu kevyeksi ja resurssit on kohdistettu varsinaiseen kenttätyöhön. Muun muassa tästä syystä yksityisen sektorin palvelut voivat olla jopa halvempia.

Maksetaanko siis yhteisestä kukkarostamme mieluiten toimivista, asiakaslähtöisistä palveluista vai organisaatiolähtöisen järjestelmän ylläpitämisestä?

Kunnissa palveluiden tuottajina pitää olla sekä kunta itse että yksityinen sektori. On hyvä, että kunnat tuotteistavat omat palvelunsa, jotta myös niille saadaan hintalappu.

Tuotebudjetoinnin avulla saadaan kontrolloitua palveluiden ostamista, jotta hinnat eivät karkaa pilviin ja kuntien ulottumattomiin.

Kunnan tehtävänä on myös huolehtia, että ostopalveluissaan se saa rahoilleen vastinetta.

Ulkoistamisesta huolimatta vastuu palveluista säilyy siis edelleen kunnilla, samoin palveluiden laadun valvonta.

Tässä kunnilla on parantamisen varaa.

Vilma Kröger Kaupunginvaltuutettu (kesk.) Kuopio

Keskustelua aiheesta Heidi Koo | 9.9.2009 14:31:46 Eivät yksityisetkään palveluntuottajat ilmaiseksi työtä tee

Olen samaa mieltä valtuutettu Krögerin kanssa siitä, että "kaiken päämääränä tulee olla kuntalaisten toimivat ja laadukkaat palvelut, joita arvioidaan ja valvotaan säännöllisesti". Tavoitetta voidaan perustella paitsi tasa-arvon j...
Vastauksia: 8 | Osallistu keskusteluun