| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Halpa on ekologista
Valtaosa syömämme leivän tarvitsemasta energiasta kuluu viljelyyn ja sadon käsittelyyn.
Viime aikoina on tässä lehdessä kirjoitettu lähiruuasta kovin positiiviseen sävyyn. Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää.
Jos lähellä jääräpäisesti viljellään kasvia, joka ei sovellu luonnonoloihin, tuottaminen kuluttaa luonnonvaroja kohtuuttoman paljon. Etelän kasveja on järkevintä tuottaa etelässä ja rahdata ne laivalla pohjoiseen.
Suuri rahtilaiva ottaa lastia yli 300 miljoona kiloa. Kertakuormalla kaikkien suomalaisten vuoden vihannekset. Tietenkään muista syistä johtuen kaikkea ei voi tuoda yhdellä kertaa. Joka tapauksessa rahtaaminen meritse ei ole ongelma eikä sen polttoaineenkulutus tavarakiloa kohti ole merkittävä.
Tämän voi kukin itse päätellä kaupassa käydessäkin: tuontitomaatti kaksi euroa, kotimainen neljä euroa kilolta.
Elintarvikkeen korkea hinta on usein merkki arvokkaiden tuotantopanosten, energian, työn tai viljelyalan tuhlailusta joko tuotannossa tai jakelussa.
Varsinkin luomutuotannossa kuluu kalliita tuotantopanoksia rikkakasveille ja kasvitaudeille. Tämä näkyy sadon määrässä ja tuotteen hinnassa.
Halpa elintarvike on siis usein myös ekologisin. Tietysti huomionarvoista on vielä tuoreus- ja työllisyysnäkökohdat, huoltovarmuus, makukin. Ostopäätöksen teko ei ole helppoa.
Jos kasvihuone lämmitetään puulla, ei energiankulutukseen kannata tuijottaa? Mutta olisiko sekin puuenergia järkevämpää käyttää asuntojen lämmitykseen ja antaa etelän auringon huolehtia etelän kasveista?
Entä ruuan rahtaaminen Suomen sisällä? Kuorma-autolla rahtaaminen vaatii polttoainetta ja tekee jonkinlaisen hiilijalanjäljen. Suurleipomon autokuorma ruisleipää saattaa painaa vaikkapa 4000 kg.
Ajetaan vaikkapa 150 km edestakaisin. Kuorma-auto palaa tyhjänä leipomolle, joten joutui jakelulenkillään ajamaan 300 km.
Polttoainetta meni ehkä 40 litraa. Yhtä leipäkiloa kohden meni 0,01 litraa dieseliä (hinta yksi sentti).
Siis ei ihan ilmaista, mutta leivän hinnasta vain alle prosentti.
Valtaosa syömämme leivän tarvitsemasta energiasta kuluu viljelyyn ja sadon käsittelyyn leiväksi. Jotta saadaan tuo 4000 kg leipää, pitää viljellä hehtaari ruista.
Vähimmällä polttoaineella tuo 4000 kg ruista tulee suorakylvöön perustuvalla tehoviljelyllä, mutta siinäkin, lähtien maatalouskoneiden valmistuksen energiantarpeesta aina vuotuisen sadon kuivaamiseen, palanee öljyä 300 litraa hehtaaria kohden.
Lisäksi paljon energiaa menee jauhamiseen ja varsinkin leipien paistamiseen. Maantiekuljetusten osuus on vain "hiirijalanjälki".
Lähileipuri saattaa tuoda autollaan sata isoa limppua syrjäkylän pikkuleipomostaan, siis 100 kg, ja matkaa ehkä 40 km. Ajoa tulee 0,4 km leipäkiloa kohti, kun rekkamiehellä tulisi vain alle 0,1 km.
Joku kuluttaja saattaa halutakin ostaa mielikuvia, lähiluomua, uskomusruokaa. Pienen vähemmistön uskomuksia ei vaan pidä maksattaa kaikilla. Ei lähiruokakampanjaa verorahoilla kouluihin siis.
Hataralla pohjalla ovat väittämät lähiruuan energiatehokkuudesta, luomuruuan ympäristöystävällisyydestä sekä väite, että ruoka väistämättä pilaantuu muutaman sadan kilometrin matkalla.
Matti Pekkarinen Agronomi Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
|
|
