EmediateAd

Hoitajavaje katettava

29.8.2010 0:00

Kuopion terveydenhoitajavajeen riittämätön korjaaminen saa kiroamaan, raivoamaan ja jopa itkemään.

Terveydenhoitajavajetta käsittelevässä uutisoinnissa (SS 19.8.) näkyy terveydenhoitajien turhautuneisuus vallitsevaan tilanteeseen.

Terveyden edistämisen asiantuntijuuteen perustavaa arvokasta, ennalta ehkäisevää työtä joudutaan jo kutsumaan liukuhihnatyöksi.

Erittäin huolestuttavaa on selkeästi liian vähäinen terveystarkastusten määrä.

Uuden lakiasetuksen mukaan koululaisten tulee päästä terveystarkastukseen vuosittain.

Tällä hetkellä Kuopiossa kouluikäiset tarkistetaan ennen ensimmäisen luokan alkua, alakoulussa vain kerran viidennellä luokalla ja yläkoulussakin vain kerran.

Lapsuus- ja nuoruusvuodet ja niiden aikana tapahtuva kasvu ja kehitys sekä esimerkiksi elämäntapojen omaksuminen ovat merkittäviä koko loppuelämän kannalta.

Erilaisten kasvuseurantojen ja terveysneuvonnan lisäksi terveydenhoitajalla tulisi olla aikaa myös yleisemmällä tasolla elämästä keskustelemiseen ja nuoren huolien kuuntelemiseen.

Vaadin kaikkien kuopiolaisten nähtäväksi perusteellista selvitystä siitä, miksi terveydenhoitajavaje on päästetty kasvamaan näin suureksi, sekä selkeää suunnitelmaa siitä, miten ja millä aikataululla olemassaoleva vaje korjataan.

Toivon napakkuutta myös valvontaviranomaisilta, jotta asia ei jää ilmaan leijumaan.

Kaisa Hiltunen Terveydenhoitaja Kuopio

Kommentoi artikkelia