Huolenpito- avustaja

2.2.2010 00:00

Yksi keino pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen olisi työn jakaminen. Voitaisiinko ajatella, että pitkäaikaistyöttömistä koulutettaisiin työn ohella uusi ammattiryhmä, jonka työtehtäviin kuuluisi avustaminen erilaisissa työpaikoissa.

Koulutettaisiin siis huolenpito-avustajia laitoksiin ja myös vielä kotona asuvien vanhusten avuksi huolehtimaan heidän perustarpeistaan tai helpottamaan omaishoitajien työtaakkaa. Kouluavustajia jo on, mutta heitäkin tarvittaisiin kouluissa varmasti enemmän.

Työttömistä löytyy varmasti potentiaalista työvoimaa tekemään tärkeää ja mielekästä työtä, jos vain annettaisiin mahdollisuus. Osa pitkäaikaistyöttömistä on ihmisiä, jotka eivät ehkä koskaan työllisty tavanomaisin keinoin.

Kulutusyhteiskunnassa jätekasat kasvavat vuoriksi. Työmaata löytyisi esimerkiksi kierrätettävän tavaran noutamisesta suoraan ihmisten kotoa. Voisi olla jopa teemakuukausia; lasitavarat, kankaat ja vaatteet, muovimateriaalit ym.

Organisaatio hyvin suunniteltuna loisi tuhansia työpaikkoja ja nimenomaan niille, joiden on vaikea muuten työllistyä.

Koulutus näihin tehtäviin saataisiin oppisopimuskoulutuksena eli periaatteessa työtä tekemällä. Uskon, että rahaakin löytyy, kun se kohdistetaan oikein ja tehokkaasti. Ei enää turhia työllistämiskursseja ja harjoittelupaikkoja, vaan tähtäimenä pysyviä työpaikkoja.

Ovatko ihmiset valmiita jakamaan osan työstään niille, joilla ei sitä ole? Tinkimään vähän omastaan, että meillä kaikilla menisi paremmin?

Vai halutaanko työt pitää itsellä kaikesta paineesta huolimatta? Voitaisiinko kuvitella tilannetta, jossa ei jatkuvasti vaadittaisi palkankorotuksia?

Tärkeämpänä pidettäisiin laatua, eli sitä, että aikaa olisi enemmän, työpainetta vähemmän, ja esimerkiksi vanhukset saisivat sitä hoitoa ja huomiota, jota he tarvitsevat.

Paula Mehto Kuopio

Keskustelua aiheesta Hesekiel | 2.2.2010 11:45:48 Huolenpito-avustajan työ katsotaan kuluja synnyttäväksi tuottamattomaksi työksi, joten siihen ei viralliselta taholta kannatusta ja tahtoa löydy, aikana jolloin kustannuspaineita ajetaan minimiin.

Hesekiel.
Vastauksia: 1 | Osallistu keskusteluun