Ilma- ja jousiaseet luvanvaraisiksi
Paikallisen radioaseman kansanedustajatentti sai minut takajaloilleen. Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps) lausui aselain uudistuksen olevan "höpön löpöä" niiltä osin, että myös ilmakiväärit ja jousiaseet halutaan luvanvaraisiksi.
Ilman erityistä ostolupaa myytävät ilmakiväärit antavat ammukselleen jopa yli 300 m/s lähtönopeuden ja ovat voimakkuudeltaan pienoiskiväärin tasolla.
Postimyynnistä tilatut jousiaseet ovat nuolen lähtönopeuden takia hengenvaarallisia. Kaiken lisäksi ne toimivat äänettömästi.
Aseasioissa toivoisin kaikkien kansaedustajien tutustuvan myynnissä olevaan ilmakivääri- ja jousiasekalustoon mahdollisimman tarkasti ja lausuvan vasta sen jälkeen vahvoja kannanottoja kyseisten aseiden luvanvaraisuudesta ja vaarallisuudesta.
Voimakkaimmat ilma-aseet ja jousiaseet on asetettava nopeassa tahdissa luvanvaraiseksi yleisen turvallisuuden ja viranomaisten, kuten poliisin turvallisuuden vuoksi.
Kansanedustajan arvovaltaan kuuluu oman käsitykseni mukaan harkita kannanottojaan kaikissa tilanteissa ja erityisesti tiedotusvälineissä. Lisäksi vastuullisen kansanedustajan tulee perehtyä asioihin ennen kuin "laukoo" niistä vahvoja mielipiteitä.
Jyrki Haapala Kaupunginhallituksen vpj. (kok) Varkaus





