Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 31.01.2012 16:16
A A A

Jatkuvuus vaarassa

Kuopio

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) suunnittelee kulttuurialojen ammattikorkeakoulutuksen tuntuvaa supistamista lähivuosina. Suunnitelmaan sisältyy myös ehdotus Itä-Suomen musiikin koulutuksen keskittämisestä Pohjois-Karjalan ammattikorkeakouluun Joensuuhun.

Ehdotus oli yllätys molemmille korkeakouluille, sillä ne olivat jo pitkään neuvotelleet keskenään päinvastaisesta toimenpiteestä.

Koulutuksen keskittäminen Joensuuhun merkitsisi todennäköisesti klassisen musiikin koulutuksen lopettamista Itä-Suomessa. Jäljelle jäisi ainoastaan jo nyt Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa annettava suhteellisen suppea rytmimusiikin koulutus.

Kuopion konservatoria ja Sibelius-Akatemian Kuopion osasto ovat tilanteesta huolestuneina laittaneet liikkeelle yhteisen julkilausuman, jonka mukaan Kuopio on säilytettävä Itä-Suomen musiikkikoulutuksen keskuksena.

Ministeriön ehdotus ei tunnu mitenkään perustellulta koko Itä-Suomen musiikkikoulutuksen näkökulmasta. Kuopiossa on annettu musiikin ammatillista koulutusta jo vuodesta 1960 lähtien, muusikkokoulutusta kauemminkin.

Vuosikymmenien työllä kaupunkiin on luotu ainutlaatuinen musiikin ja tanssin koulutuskokonaisuus, jossa Savonia-ammattikorkeakoululla, Sibelius-Akatemian Kuopion osastolla ja Kuopion konservatoriolla on jokaisella oma vahva roolinsa.

Koulutuskokonaisuuteen niveltyvät myös Kuopion kaupunginorkesteri, kaupunginteatteri ja mm. Itä-Suomen yliopisto.

Koulutuksen järjestämisessä ja kehittämisessä tehdään saumatonta yhteistyötä yli rajojen. OKM:n tavoitteiden mukaan korkeakoulutuksen laadun parantamiseksi ja toisen asteen koulutuksen alueellisen kattavuuden turvaamiseksi edistetään oppilaitos- ja korkeakoulurajat ylittävää tilojen, tukipalvelujen ja opettajaresurssien yhteiskäyttöä.

Kuopiossa tämä toteutuu jo nyt, joten on vaikea käsittää, miksi toimiva yhteistyö pitäisi murtaa. Joensuulla ei vastaavaa koulutuskokonaisuutta ja -perinnettä ole tarjota.

Mikäli Savonia-ammattikorkeakoulun musiikin koulutuksen alasajo toteutuisi, haitat ulottuisivat laajalle. Samalla vaarantuisi myös Savonia-amk:n tanssinopettajakoulutuksen, Kuopion konservatorion musiikkialan ammatillisen koulutuksen ja Sibelius-Akatemian Kuopion osaston kirkkomuusikkokoulutuksen jatkuvuus.

Seuraukset näkyisivät myöhemmin Kuopion ja koko Itä-Suomen musiikki-, kulttuuri- ja elinkeinoelämässä. Jos tulevaisuudessa musiikin- ja tanssinopetuksen ammattilaiset koulutetaan suurelta osin Itä-Suomen ulkopuolella, kuinka voidaan taata musiikin ja tanssin opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksien tai nykyisen monipuolisen kulttuuritarjonnan säilyminen alueella?

Vahvistamalla Kuopion asemaa Itä-Suomen tärkeimpänä koulutus- ja kulttuurikaupunkina tuetaan parhaiten koko alueen kehittymistä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Mielipidekirjoitukset