Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 17.08.2011 00:01
A A A

Kansalaisten mielipiteitä ei haluta kuunnella

Kiinnostaako valtuutettuja kansalaisten mielipiteet?

Syvänniemen kesäjatkoihin oli kutsut lähetetty valtuutetuille tulla keskustelemaan ja kuuntelemaan kansalaisten mielipiteitä. Eipä vaan yhtään valtuutettua näkynyt paikalla.

Ilmeisesti vaalit ovat vielä niin kaukana, että valtuutetut pysyvät vielä omissa kopeissaan. Olisiko kuitenkin valtuutetuilla rohkeutta kommentoida kouluasioita vaikka lehdessä, kun ei kansalaisten keskuuteen uskalleta tulla.

Suunnitelmat sulkea Karttulan lukio ja Kemppaan koulu antavat tunteen, että kuntalaisia on johdettu harhaan. Yhdistymisen aikoihin jaetussa esitteessä sanotaan selvästi, että Karttulan lukiota ei suljeta.

Samoin todetaan, että kasvupaineet aiheuttavat uudelleenjärjestelytarpeita kouluihin. Miten muka koulujen sulkeminen helpottaa kasvupaineita, kun muissakin kouluissa on oppilaita riittävästi?

Jos Kemppaan koulu suljetaan, se vie pohjaa Karttulan koulun remontilta. Mistä silloin riittää oppilaita remontoituun kouluun?

Tutkimuksissa todetaan, miten pienissä kyläkouluissa on hyvä ilmapiiri ja oppilaat viihtyvät paremmin. Tämän voin allekirjoittaa meidän perheen kohdalta.

Lapsemme oli aikaisemmin ison kaupungin koulussa, jossa oli kiusaamista ja isot oppilasryhmät. Joku taisi jo poliisinkin kanssa selvitellä asioitaan.

Opettajat eivät niin isossa koulussa pysty puuttumaan kaikkiin asioihin, eivätkä monet edes välitä noteerata kiusaamisia.

Lapsemme pääsi Kemppaan koulussa nopeasti tutuiksi kaveripiirien kanssa, eikä kiusaamista koulussa ole esiintynyt. Ilmapiiri luokissa on paljon parempi.

Syvänniemellä on myös paljon tontteja halukkaille rakentajille. Tontit ovat sen verran isoja, että sinne sopii vaikka vene talveksi pihaan.

Näitä potentiaalisia rakentajia on Pitkänlahden ja Matkuksen alueen tulevat työntekijät.

Kuttajärven läheisyys on monelle kalastusta ja veneilyä harrastavalle houkutteleva asia, onhan Syvänniemellä Kuopion lähin satama Päijänteen vesistöön.

Näiden tonttien houkuttelevuus laskee huomattavasti, jos koulua ei ole.

Karttulan lukio ja Kemppaan koulu ei missään nimessä ole keskenään kilpailevia yksiköitä, vaan toisiaan tukevia. Onhan Kemppaan oppilaista osa myös tulevia lukiolaisia.

Kuntaliitoskeskusteluissa annettiin syvänniemeläisten ymmärtää, että jopa uusi koulu on mahdollinen. Nyt uhataan viedä se ainoakin.

Olisiko päättäjillä peiliin katsomisen paikka? Haluavatko he pyörtää lupauksensa heti, kun kuntaliitos on tehty.

Kylätoimikunnalta saa varmaan lisätietoa kylän mahdollisuuksista edesauttaa Kuopion alueen kasvukehitystä.

Ismo Vepsäläinen Syvänniemi

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Mielipidekirjoitukset