EmediateAd

Karkeita munauksia

24.7.2010 0:03
Kuva: Arkistokuva: Goodwell

Jätevesiasetuksesta koituu monille maaseudun talouksille tuhansien eurojen kustannukset.

Jokelan ja Kauhajoen kouluampumiset eivät johtuneet aseiden saatavuudesta, vaan mielenterveyspalveluiden voimattomuudesta nuorten hädän edessä.

Olen vastustanut sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) ajamaa uutta aselakia mm. sen sisältämien selkeiden lainvastaisuuksien takia sekä metsästys- ja aseharrastusmahdollisuuksien rajoittamisten vuoksi.

Jotkut olisivat olleet valmiita hyväksymään aselakiuudistuksen jopa alkuperäisessä muodossaan. Maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyssä olen saanut sisällytettyä lakiesitykseen useita parantavia muutosehdotuksia, mutta yhä edelleen esityksessä on mielestäni vakavia ongelmia.

Jätinkin valiokuntakäsittelyssä eriävän mielipiteen sekä perustelut muutosehdotuksineen. Lakiesitys etenee hallintovaliokunnan käsittelyyn.

Samanmoinen möhläys Holmlundille tuli, kun hätäkeskuksia uudelleensijoitettiin. Silmiinpistävin vääryys oli ministerin törkeä kotiinpäin veto Tampereen hätäkeskuksen siirtämisessä hänen omaan vaalipiiriinsä Poriin. Onneksi hätäkeskus Kuopiossa säilyi.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.) on epäonnistunut karkeasti tehtävissään. Suomeen vuosittain hakeutuneiden turvapaikanhakijoiden määrä on nykyisin useita tuhansia henkilöitä. Monet heistä tietävät, että he eivät turvapaikkaa saa, mutta ilmainen majoitus ja ruoka useiden kuukausien ajaksi houkuttaa.

Suuri vääryys suomalaisia kohtaan, kun katsoo yhä pidemmäksi venyviä ruoka- ja asuntojonoja.

Turvapaikan saaneet, jotka tuovat kieli- ja ammattitaidottomat kumminkaimat ja napalangot perheenyhdistämisen nimissä Suomeen, rasittavat meidän jo muutoinkin tiukoilla olevia kuntien sosiaalipalveluja entisestään.

Omat kansalaiset jäävät usein niitä etuuksia vaille, joita maahanmuuttajat saavat.

Jätevesiasetus on Brysselin herrojen neronleimaus, joka uhkaa maaseudun asutusta. Suomessa on kymmeniä tuhansia talouksia, joille lankeaa maksettavaksi tuhansien eurojen ylimääräiset kustannukset tyhjänpäiväisen asetuksen takia.

Jos Mari Kiviniemen (kesk.) hallitus haluaa, että jokaiseen talouteen asennetaan asetuksen mukaiset laitteet, on valtion syytä tukea hankintoja täysimääräisesti. Eivät suomalaiset ole niin rikkaita kuin miltä ministeriauton takapenkiltä katsottuna näyttää.

Entäpä sitten se emämunaus. Se on tietysti Kreikka laina. 1,6 miljardia euroa on Suomen osuus Kreikalle annettavasta tukipaketista. Tähän päälle tulee toki vielä 8,14 miljardin euron sitoumukset EU:n vakausrahastoon euron pelastamiseksi.

Kaikki tämä maksatetaan suomalaisella veronmaksajalla. Heinolan reumasairaalan pelastamiseksi ei tietenkään voitu käyttää veronmaksajien rahaa, kun sitä ei hallituksessa haluttu edes pelastaa.

Vuoden kolmannessa lisätalousarvioesityksessä esitetään annettavaksi myös Latvialle huima laina. Onko tästä kerrottu kansalle? Ei. Mutta minäpä kerron.

Ehdotetun lainan suuruus on peräti 324 miljoonaa euroa. Summa voi toki vielä muuttua, sillä kyseessä on vasta arvio Suomen osuudesta. Kreikan ja Latvian lainoille on yhteistä se, ettei Suomen valtio saa minkäänlaisia vakuuksia.

Pentti Oinonen Kansanedustaja (ps.) Kuopio

Kommentoi artikkelia