Kaupungin työnantajakuva vedenjakajalla
Artikkelitoimittaja Hannu Virtasen Nimellä-palstalla (SS 8.7.) julkaistu kirjoitus otsikolla "Onko Vasankari uskottava?" on analyyttisyydessään ja monipuolisuudessaan jäänyt valitettavan vähälle huomiolle.
Kuopion kaupungin työnantajakuva on vedenjakajalla, kun kaupunginhallitus käsittelee tapausta. En ota kantaa keskeneräisiin prosesseihin enkä henkilöön, vaan olennaista on kirkastaa kaupungin(hallituksen) roolia ja vastuuta.
Poliisitutkinta, syyttämisharkinta ja oikeudelliset toimet ovat itsenäisiä prosessejaan, joita kaupunginhallituksen ei tule ruveta uudelleen käsittelemään.
Niistä saa tietoja, mutta kaupunginhallituksen tehtävä on tässä ja nyt arvioida tilannetta työnantajanäkökulmasta, onko edellytyksiä tehtävän hoitamiseen. Arvioinnissa ei voi mennä muiden prosessien ratkaisujen taakse.
Toimialajohtajan vastuulliseen tehtävään sisältyy paitsi esimiesasema niin myös käytännön työnantajavastuita. Kaupunginhallituksen on itsenäisesti, juridisesti ja työsopimuksellisesti työnantajana arvioitava, onko toimialajohtaja sen luottamuksen arvoinen, jota vastuullisen ja näkyvän - paljon julkista valtaa käyttävän - tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää.
Lisäksi on arvioitava, onko henkilö soveltuva ja uskottava hoitamaan johtavassa asemassa tehtävää julkisessa organisaatiossa sekä myös kuinka esimerkillistä hänen toimintansa on kaupungin imagon kannalta?
Arvioidessaan tilannetta kaupunginhallitus joutuu ottamaan huomioon, minkälaisen signaalin ratkaisu antaa kaupungin henkilöstölle ja yleisemmin, minkälaisen julkikuvan kaupungista työnantajana ja miten kaupunginhallitus itse tulee noudattaneeksi monia kaupungin hyväksymiä henkilöstöstrategioita, -ohjelmia ja -linjauksia.
Lisäksi arvioinnissa on otettava huomioon niin poliisitutkinnassa olleet asiat kuin toimialajohtajan käyttäytyminen alaisena omaa esimiestään (kaupunginjohtaja) kohtaan.
Kaupunginhallitus on paljon vartijana. Toisessa vaakakupissa on yksittäistapaus, toisessa kaupungin henkilöstöpoliittinen uskottavuus ja julkikuva. Luottamus, uskottavuus, johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys ovat kertakäyttötavaraa niin henkilötasolla kuin organisaatiossakin.
Asian ratkaistessaan kaupunginhallitus joutuu arvioimaan yhtäältä yksittäistapauksen hyväksyttävyyttä sekä toisaalta Kuopion kaupunkia suurena julkisena työnantajana ja hyväksymiensä henkilöstölinjausten toteuttajana.
Nyt ratkaistaan myös se, kuinka paljon ja mitä kaupunkiorganisaatio sietää ja hyväksyy. Lähtökohtaisestihan jokaisen kaupungin työntekijän on lupa odottaa saman kohtelun koskevan kaikkia sukupuolesta ja asemasta riippumatta.
Kärjistäen voidaan todeta, että ratkaisusta riippuen edessä on joko kaupungin henkilöstölinjausten uudelleen kirjoittaminen tai mitä todennäköisimmin oikeusprosessi.
Patrick Hublin Entinen luottamushenkilö (vihr.) Kuopio





