EmediateAd

Kohdistui kokoomukseen

4.3.2010 0:02

Eduskunnassa 20 kansanedustajaa voi asettaa hallitukselle välikysymyksen eli kysymyksen siitä, millaiset ovat eduskunnan ja hallituksen välit. Jos ne välit sitten keskustelun päätteeksi äänestyksessä osoittautuvat huonoiksi, on hallitus saanut eduskunnalta epäluottamuksen ja joutuu hakemaan presidentiltä eroa.

Viimekertaisessa Kuopion kaupunginvaltuuston kokouksessa kaupunginhallitukselle tehtiin valtuuston työjärjestyksen 6. pykälän mahdollistama kysymys.

Sinällään tuollainen kysymys voisi olla normaali toimintamalli, mutta harvoin käytettynä se on järeysasteeltaan kunnallinen välikysymys.

Kuopion kaupunginvaltuustossa on 59 valtuutettua, ja siltä pohjalta 31 valtuutetun tekemä kysymys kaupunginhallitukselle tarkoittaisi eduskunnassa varmaa hallituksen kaatumista.

Kuopion Kokoomuksella on syytä itsetutkiskeluun, sillä jos nuo 31 allekirjoittajaa edustavat valtuuston enemmistöä ja kaikkia muita puolueita kuin kokoomusta, on helppo päätyä ajatteluun, että tuo kunnallinen välikysymys kohdistuu juuri kokoomukseen.

Allekirjoittajien huoli oli, kuinka Kuopion kaupungin matkailustrategiaa aiotaan jatkossa toteuttaa. Kokoomusjohtoisessa operaatiossa Matkailupalvelu Oy:n toimitusjohtaja sai kenkää syin, joita kokoomus ei suvainnut kertoa edes kaupunginhallituksen jäsenille.

Niinpä allekirjoittajien joukosta löytyy kaksi kaupunginhallituksen jäsentäkin - ei kuitenkaan allekirjoittanutta.

Toinen kysymys koski kaupungin omistajaohjauspolitiikan selkiinnyttämistä kaupungin kokonaan tai osittain omistamien yhtiöiden ja liikelaitosten osalta. Sekin on aiheellinen huoli.

Omistajaohjaus ei saa olla pienen sisäpiirin toimintaa vaan demokraattisen kontrollin alaista.

Hiipii epäilys, että kokoomus on liian roisisti hyödyntänyt kunnallisvaalien antamaa ykkösasemaansa eikä ole muistanut puolueiden välistä yhteistyötä yhteisen Kuopion kehittämiseksi.

Olen kernaasti väärässä edellisen suhteen ja uskon, että rakentavalle yhteistyölle on mahdollisuus, kunhan kaupunkilaisten vaaleissa ilmaiseman tahdon mukainen edustuksellisuus ja tiedonkulku jatkossa taataan eri poliittisissa toimielimissä.

Hetti Rytsy Kaupunginhallituksen jäsen (vihr.)

Kommentoi artikkelia