EmediateAd

Kolme riittää

3.9.2010 0:03

Kuntasektorin keskeisiä haasteita ovat kunnan dynaamisuus, tehokkuus, tuottavuus ja toimivuus.

Seppo Kääriäisen ja Kuopion kauppakamarin esittämä kolmen kaupungin malli Pohjois-Savoon on perusteltu, koska se pohjautuu luonnollisten työympäristöjen ja yhdyskuntarakenteiden toimivuuteen. Kolmen kaupungin mallin selkiydyttyä on paikallaan luoda kaupunkien keskinäinen yhteistoimintamalli, joka palvelee koko Pohjois-Savon kehitystä ja Kuopion asemaa Itä-Suomen keskuksena. Kari Virrannan esittämä malli (SS 18.6) koko maakuntaa käsittävästä suur-Kuopiosta on teoreettisesti järkevä, mutta ennen selvityksiä sen toimivuudesta ennenaikainen.

Kuntien päättäjien ja asukkaiden pitää pystyä ajattelemaan kokonaisvaltaisesti pitkällä aikajänteellä. Lyhytnäköinen oman edun tavoittelu turmelee vain koko maakunnan kehittymisen.

Kuopion on muiden laajenevien kaupunkien (Oulu, Lahti, Jyväskylä) lailla kasvettava, eikä jäätävä merkityksettömään asemaan Suomen suurkaupunkien joukossa. Tällöin Kuopiolla on painoarvoa kasvukeskuksia luotaessa.

Pohjois-Savon yhdyskuntarakenteiden, hallinnon, infrastruktuurin ja elinkeinoelämän tulisi tukea Itä-Suomen yliopiston kunnianhimoista strategiaa. Sen mukaisesti yliopisto kansainvälistymällä ja olemalla keskeinen toimija innovaatiojärjestelmässä luo Itä-Suomeen vahvuusaloillaan kilpailukykyisen osaamiskeskittymän, josta myös ulkopuoliset ja globaalit yritykset kiinnostuvat. Se luo edellytykset koko Pohjois-Savon ja Itä-Suomen kehitykselle.

Yhdistymisneuvottelut kolmen kasvukeskuksen luomiseksi pitäisi käynnistää vakavalla asenteella ja luoda toimintasuunnitelmalle realistinen aikataulu. Muutoin on vaara, että juna jättää, ja koko maakunta jää asemalle.

Yhdistymisselvityksissä keskustelu kuntarakenteesta ja palvelumalleista on merkittävä asia. Osmo Soininvaaran Lahden fuusiossa esittämä malli, jossa liittyviin kuntiin tulee aluelautakunnat, voisi edesauttaa lähidemokratian toteutumista. Lähipalveluiden säilymisen ja kehittämisen liittyvien kuntien alueilla on oltava yksi keskeinen tavoite.

Eliel Laitinen Kuopio

Kommentoi artikkelia