| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Lähde jäi varmistamatta
Kirjassani "Yhden miehen jatkosota" (2009) sivulla 141 on teksti: "Esa Veikko Siikamäki kertoi puhelimitse sotapoliisi Uuno Hietalan, joka kuoli 20 vuotta sitten, paljastaneen hänelle, että hän - siis Hietala - oli ollut ampumassa karkureita Huhtiniemessä."
Asiakirjoista selvisi, että Hietala oli palvellut kesällä 1944 Lappeenrannan seudulla.
Nyt on käynyt ilmi, että Esa Veikko Siikamäki ei ole tätä puhelua minulle soittanut. Tavallisesti varmistan soittajan puhelinnumeron ja osoitteen, mutta tällä kertaa se näkyy jääneen minulta jostakin syystä tekemättä.
Jonkun toisen on siis täytynyt soittaa tieto minulle Siikamäen nimissä. Todettakoon, että teksti on siinä osassa kirjaa, jossa kerron epämääräisistä viesteistä korostaen niiden vahvistamattomuutta.
Esittelen niitä perustellakseni välttämättömyyttä turvautua lähdeperustaisiin laskennallisiin arvioihin ammuttujen määrissä, koska myös armeijan ilmoittamat tiedot olivat osoittautuneet epäluotettaviksi.
Minun ei kuitenkaan olisi pitänyt julkistaa tätä puhelinviestiä varmistumatta soittajan henkilöllisyydestä.
Pyydän virhettäni sulimmin anteeksi toivoen, että oikea soittaja ottaisi minuun yhteyttä.
Jos yhteydenottoa ei tule, poistan kohdan kirjani mahdollisista myöhemmistä painoksista.
Heikki Ylikangas Helsinki
|
|
-- välttämättömyyttä turvautua lähdeperustaisiin laskennallisiin arvioihin ammuttujen määrissä
Laskentamahdollisuudet kylläkin ovat kyseisessä ongelmassa hatarat. Tällä tavalla saatuja tuloksia ei mielestäni pidä julkistaa tutkimustuloksina, vaa... Vastauksia: 2 | Osallistu keskusteluun




