EmediateAd

Lakkoihin kuri lailla

12.3.2010 0:01

AKT:n vaatimukset ja Timo Rädyn uho eivät ole nykypäivän ammattiyhdistystoimintaa. Ahtaajien taloudelliset etuisuudet ovat jo nyt selvästi paremmat kuin esimerkiksi teollisuudessa.

Luulisi ay-johtajan ymmärtävän, että ahtaajien lakon seurauksena on teollisuuden alasajoa, ulkoistamista ja työttömyyttä, kärsijöinä ovat metsä-, metalli-, kone-, kemian- ja energianteollisuus sekä kuluttajat lakon pitkittyessä vähittäiskaupan vaikeuksien kasvaessa.

Satamien seisominenhan maksaa runsaat 200 miljoonaa euroa päivässä, sillä ulkomaankaupan viennistä 90 prosenttia ja tuonnista 70 kulkee satamien kautta.

Mutta seuraukset ovat paljon mittavammat. Talouskasvu hidastuu ja vaikeuttaa samalla talouden ja huoltosuhteen tasapainottamista.

Samalla se nostaa velka-astetta ja kasvattaa jatkuessaan myös korkomenoja, jolloin ulkomaisen velan maksu rajoittaa julkista taloutta ja julkisia palveluja sekä lisää eriarvoisuutta yhteiskunnassa.

Sivullisesta toiminta on luokkajakoa korostavaa vasemmistolaista "työn punaista ohjelmaa", jossa leninismin keinot ovat käytössä talouden tervehdyttämisen estämiseksi ja suomalaisen hyvinvoinnin sekä nykyisen hallituskoalition murentamiseksi.

Jotta lakkokenraalin, SDP:n ja SAK:n juoksupojan puheet ja vaateet saadaan palvelemaan teollisuutta ja työllisyyttä taloutemme kriittisessä vaiheessa, tarvitaan maassamme kekkosmaista arvojohtajuutta.

Nyt Presidentti Tarja Halosella olisi mahdollisuus lunastaa lupauksensa arvojohtamisesta, mutta pelkään, että SDP ja SAK-sidonnaisuus kävelee arvojohtajuuden ja hyvinvointivaltion yli.

Hallituksen ja eduskunnan tehtävänä on palauttaa suomalaisten usko päättäjiin käyttämällä lainsäädäntövaltaa lakon lopettamiseksi.

Jaakko Asikainen Kansantalouden lehtori (el.) Kuopio

Kommentoi artikkelia