EmediateAd

Lapset ja nuoret maksajina

12.3.2010 0:01

Työttömyys, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä perheiden velkaantuminen ja avioerot vaikuttavat lasten ja nuorten hyvinvointiin. Henkinen pahoinvointi on hätähuuto, johon on vastattava.

Jo joka viides lapsi kärsii masennuksesta. Juuri nyt lapset ja nuoret tarvitsevat erityisen paljon aikuisten tukea.

Vuonna 2008 voimaan tulleen lastensuojelulain tavoitteena on siirtää lastensuojelutyön painopistettä varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisyyn.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijä ei kuitenkaan aina pysty järjestämään niitä avohuollon tukitoimenpiteitä, jotka hän katsoisi tarpeellisiksi.

Tukiperheitä ja tukihenkilöitä ei riitä kaikille tarvitsijoille. Lasten ja nuorten mielenterveydestä on huolehdittava kuntien talousahdingosta huolimatta.

Varhaisvaiheen palvelujen puutteen takia ongelmat kärjistyvät. Usein joudutaan turvautumaan psykiatriseen sairaanhoitoon.

Työelämästä syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin miljoona euroa.

Lapsille ja nuorille on tarjottava matalan kynnyksen palveluita.

Myös kouluilla annettavaa tukea on syytä lisätä ja tehostaa.

Jaana Nieminen Varapuheenjohtaja Pohjois-Savon Kokoomusnaiset ry.

Kommentoi artikkelia