Leikki on aina leikkiä

9.2.2010 00:01

Pohjois-Savon nuorisoseurojen liiton puheenjohtaja Anita Jämsén toi esille huoltaan koululaisten turvallisuudesta

(SS 27.1.). Tällä kertaa tulilinjalle joutuivat nuorison pyssyleikit.

Jämsén kyseli vanhempien vastuusta asiassa ja kyseenalaisti lisäksi niiden vanhempien toimintatavat, jotka luovuttavat - täysin laillisesti - airsof-aseita lapsilleen.

Lapset ovat leikkineet pyssyleikkejä kautta aikojen. Minua ja kavereitani ei estänyt edes lelupyssyjen puute. Tarvittaessa pyssy askarreltiin laudanpalasta ja kiireelliseen tarpeeseen leikkiaseeksi kelpasi sopivan muotoinen juurakko.

Yläasteikäisinä käyttöön tulivat ns. värikuulamerkkaimet, vaikka kyllä niitä ihan aseiksi tuolloin nimitettiin. Ei meistä kenestäkään silti rikollisia tullut.

Yhdestä tuli poliisi, toisesta liikennelentäjä, kolmannesta kemian tohtori, emmekä me loputkaan ole sen huonommiksi jääneet.

Ihmishengen riistämistä suunnitteleva henkilö ei toisen ihmisen surmaamiseen pyssyä tarvitse. Muitakin keinoja löytyy.

Jos joku kielto rajoittaa välinevalikoimaa, etsitään tilalle seuraava vaihtoehto.

Olisikohan meidän parempi keskittyä pitämään aivan oikeasti huolta lapsista ja nuorista, niin omista kuin toistenkin?

Tapio Roponen Hätäkeskuspäivystäjä Airsoft-harrastaja Reserviläisampuja

Kommentoi artikkelia