| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Luonto on vetonaula
Puijon hoito- ja käyttösuunnitelman metsänhoitoehdotus on kohdannut voimakasta kritiikkiä luontojärjestöjen taholta.
Puijon kävijätutkimuksen vastauksissa nousi esiin neljä suurta päälinjaa: liikunta, virkistyskäyttö, matkailu ja luonnonsuojelu. Otannasta ja menetelmästä riippumatta ne saivat erittäin tasavertaisen kannatuksen.
On selvää, että Puijoa on kehitettävä kaikki nämä päälinjat huomioiden, yksikään ei voi jyrätä muita. Tarkemmin ajatellen ne eivät suurelta osin edes ole ristiriidassa.
Päinvastoin saamme vastausten kautta vihjeitä toimintojen suunnitteluun. Esimerkiksi Puijon matkailua on kehitettävä siten, että se perustuu liikunnalle, virkistyskäytölle ja luonnonsuojelulle.
Ekoturismi ja luontoa huomioiva matkailu ovat 2000-luvun trendejä. Kuopiossa on loistavat edellytykset tarttua kiinni tähän mahdollisuuteen. Puijon, Kallaveden ja urbaanin kaupunkikeskustan yhdistelmä on ainutlaatuinen vetovoimatekijä, jota emme tunnu itse edes havaitsevan.
Suomalaisilla on "liikaa" luontoa lähellään, aliarvostamme sen matkailullista merkitystä. Suurin osa potentiaalisista turisteistamme asuu ahtaissa miljoonakaupungeissa.
Puijon matkailua on moitittu jämähtämisestä 1960-luvulle. Totta! Kehittämisideatkin tuntuvat jääneen sinne.
Yhä vieläkin haikaillaan Puijon laelle isoa hotellia tai kallioon louhittua keinomaailmaa. Kukaan ei tule Kuopioon katsomaan Puijon uutta hotellia, ja isolla rahalla pyöritetyt tiedekeskukset ovat maassamme taloudellisessa ahdingossa.
Saaristokaupunki-brändi on erinomainen esimerkki luonnon vetovoimasta. Samalla periaatteella voimme jatkaa koko kaupungin matkailun kehittämistä.
Kuopiossa on siihen aivan ylivertaiset mahdollisuudet. Tähän liittyen myös kauan kadoksissa ollut idea Kuopion kansallisesta kaupunkipuistosta tulisi nostaa päätöksentekoon.
Vilppi paljastuu, matkailussakin. Siksi on oleellista, että Kuopion luontomatkailu perustuu aitoihin ja kestäviin arvoihin.
Jos esimerkiksi taitamattomalla metsänhoidolla Puijolta hävitetään harvinaisten lajien kasvupaikkoja, se on mahdollisimman huono signaali turistille.
Lausunnolla olevan Puijon hoito- ja käyttösuunnitelman metsänhoitoehdotus on kohdannut erityisen yksituumaista ja voimakasta kritiikkiä niin luontojärjestöjen, luontoasiantuntijoiden, ympäristölautakunnan kuin ely-keskuksenkin taholta.
Viesti on selvä. Suunnittelma on tältä osin epäonnistunut.
On tuumaustauon paikka. Suurin toivein ja isolla vaivalla sekä rahalla aikaansaatu suunnitelmatyö valuu muutoin hukkaan. Puijon kehittäminen on ollut hidasta, mutta sen varjolla ei pidä nyt runnoa keskeneräistä suunnitelmaa eteenpäin.
Jos teemme Puijon luonnon hoidossa peruuttamattomia vahinkoja, menetämme samalla mahdollisuuksia muiden käyttömuotojen kehittämiselle.
Pekka Tenhunen Tuusjärvi
|
|


