| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Mallia muillekin
21.08.2010 Sotkamossa järjestettiin Kainuun ja Ylä-Savon alueen kehitysvammaisten syyskisat.
Olin siellä Siilinjärven kehitysvammaisten joukkueen mukana avustettavani kanssa. Joukkue toi tullessaan 11 kultaa, 9 hopeaa ja 5 pronssimitalia, siis aika hyvin noin 30 henkilön joukkueelta.
Kaikista kilpailijoiden rajoitteista huolimatta siitä liikunnan riemusta, aidosta kilpailuhengestä ja yhteenkuuluvaisuuden tunteesta voisi ottaa mallia moni ns. terve.
Miten vähäiseen onnistumiseen voi ihminen aidoimmillaan olla tyytyväinen, vaikka siihen että heittää palloa kuusi metriä, onnistuu ylittämään itsessään jonkin rajan, huomaa että pystyy johonkin, mitä on nähnyt terveiden tekevän. Siihen riemuun on helppo yhtyä jokaisen.
Mikä kunta ja kaupunki tahansa voisi olla moisen saaliin tuoneesta porukasta ylpeä ja huomioida nämä ihmiset ja heidän saavutuksensa tasavertaisina ns. terveiden tuomien saavutusten kanssa.
Ainahan näin ei ole käytännössä, mutta jospa sekin asia korjaantuu, kun asenteet muuttuvat ihmismäisempään ja kaikkia tasapuolisesti kunnioittavaan suuntaan.
Siilinjärven kunnassa olemme asuneet vasta kolme viikkoa ja tähänastisen kokemukseni on pelkästään positiivinen, niin palveluiden kuin muunkin suhteen.
Mutta totta kai kehitettävää on etenkin niillä tahoilla, missä ihmiset eivät pysty itse asioitaan hoitamaan. Kuitenkin he ovat yhtä arvokkaita ja kunnioitettavia yksilöitä kuin kaikki muutkin.
Ollaan siis esimerkkinä toisiaan kunnioittavien ihmisten kuntana. Se ei maksa mitään, mutta tuo hyvää mieltä kaikille.
Hannu Maukonen Siilinjärvi
|
|


