EmediateAd

Pankki vei lesken rovon

16.3.2010 0:01

Kuopion ev. lut. seurakunnat ovat hukanneet sijoitusseikkailullaan yhden saamansa perinnön. Pelkästään Poukaman rippikoulun käyneenä toivoisin saavani vastauksia pohdintoihini korkeampaa teologista sivistystä omaavilta.

Olisi oikein ja arvollista, että seurakunta korvaa aiheuttamansa menetyksen muista varoistaan. Vanhusten hyvinvointiin tarkoitetun perinnön hukkaaminen ei saa aiheuttaa menetyksiä heille, joille perinnön tuotto on tarkoitettu.

En kuitenkaan koe oikeaksi maksattaa taitamattomuutta seurakuntalaisten kirkollisverotuotoilla.

Ei tiedetty, mitä ostettiin. Taloutta hoitamassa on oltava henkilöstö, joka tietää.

Pääomien sijoittaminen on aiheuttanut ja aiheuttaa maapallolla enemmän kurjuutta kuin mikään muu toiminta. Siinä ei noudateta yhtäkään kymmenestä käskystä.

Sijoittajan ainoa ohjenuora on saada pääoma kasvamaan kasvavaa vauhtia keinoista välittämättä.

Seurakunnan lesken rovon vienyt pankki on palkinnut sadoilla miljoonilla euroilla henkilöstöään, joka on ollut kasvattamassa pankin voittoa asiakkaitten rahoilla. Toiminta ei ole minun arvojeni mukaista. Se on myös kirkon opetuksen vastaista.

Timo Sylvänne Kuopio

Kommentoi artikkelia