EmediateAd

Pedot piinana

27.8.2010 0:01

Euroopan unioniin liittymisen piti vahvistaa maaseudun elinvoimaisuutta.

Käytäntö on ollut kuitenkin aivan muuta. Maaseudun elämää on ryhdytty holhoamaan kaikenlaisin säädöksin.

EU:n direktiivit ovat siististi ja tehokkaasti tuhonneet monia elinvoimaisia yrityksiä maaseudulta. Terve järki ei enää ohjaa maaseudun elämää.

Ihmetyttää, saavatko Brysselin päättäjät meiltä luotettavaa ja ajantasaista vai tarkoituksellisen yksipuolista tietoa? Suomi- tiedon luotettavuutta pitäisi tiukasti valvoa.

Osa maaseudun yrittämistä ja elämää rajoittavista säädöksistä onkin ollut kotoisten virkamiestemme tekosia. Tällainen kukkoilu inhottaa.

Näyttää siltä, että maaseutu aiotaan lopullisesti nujertaa petojen avulla. Susikanta on ollut jo yli 10 vuotta virallisesti 150 yksilöä, vaikka se on todellisuudessa nykyään vähintään kaksinkertainen. Ehdotukset verovaroin rakennettavista lammasaidoista ovat järkyttävän uusavuttomia ja lapsellisia.

Valtio maksaa vuosittain porojen, kotieläinten ja metsästyskoirien menetyksistä niin suuret korvaukset, ettei kukaan ministeri uskalla niitä kertoa. Petojen liikasuojelu tulee todella kalliiksi ja kuihduttaa samalla maaseudun elinmahdollisuuksia.

Petojen paikka on salomailla, ei pihapiirissä. Jos pedot tulevat asutuksen liepeille, niiden ravinto metsistä on loppunut ja niitä on liikaa. Kun petomäärät metsästyksen avulla vähennetään sopiviksi, luonnon tasapaino toimii.

Metsissä pitää olla elintilaa kaikille eläimille, ei ainoastaan suurpedoille. Metsät ovat myös todella tärkeitä monipuolisen virkistys- ja harrastustoiminnan paikkoja. Siksi niiden pitää olla turvallisia.

Suhtautuminen petoihin paljastaa alueellisen eriarvoisuuden. Etelä-Suomessa asutuksesta vielä kaukana oleva karhu ammutaan jo mereen, mutta Itä-Suomessa tuvan takana norkoileva otso kuuluu ihmisen ja luonnon ikiaikaiseen harmoniaan.

Elävän maaseudun tuhoajien kannattaisi tutustua EU:n perusoikeuskirjan artikloihin 6,15,16 ja 22. He rikkovat raskaasti näitä oikeuksia.

Erkki Laitinen Karttula

Kommentoi artikkelia