| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Porukan pienintä kiusataan
Luin Pohjois-Savon Vihreiden naisten, psykologi Anne Paolo-Tuovisen ja teologi Hannele Nykäsen vastineen Pentti Oinoselle (SS 22.8).
Kirjoitukseen sisältyi vaatimuksia evankelis-luterilaiselle seurakunnalle samaa sukupuolta olevien vihkimisestä "lähimmäisenrakkauden" ilmentymänä.
Miksi on niin tärkeää painostaa nimenomaan evankelis-luterilaista seurakuntaa, eikä uskonnollisia yhteisöjä yleensä?
Onko perinteisten mallien säilyttäminen sallittua vain tietyille uskontokunnille ja jos on, niin millä perusteella valinta tehdään?
Silläkö, että esimerkiksi katolilaiset, helluntailaiset ja ortodoksit eivät lähde edes keskustelemaan samaa sukupuolta olevien liittojen siunaamisesta, saati ole tässä laajuudessa samaa mieltä kirjoittajien väitteestä, että Raamattua on tulkittu "kunkin ajan tieteelliseen tietoon, yhteiskunnallisiin käytäntöihin ja arvoihin peilaten"?
Olisi mielenkiintoista nähdä ensireaktiot, kun Paolo-Tuovinen ja Nykänen menevät kertomaan paikalliselle muslimiyhteisölle heidän uusista velvoitteistaan sekä tavasta tulkita Koraania.
Ortodoksinen seurakunta on evankelis-luterilaisen seurakunnan tapaan yhteisöverotulojen piirissä.
Heille vaatimuksia ei kuitenkaan osoiteta, vaikka kannattajia löytyy maailmalta yli kolminkertainen määrä verrattuna protestanttisiin uskontokuntiin, joista evankelis-luterilaisuus on vain yksittäinen suuntaus.
Helluntailaisiakin on lähes kaksinkertaisesti evankelis-luterilaisiin verraten. Helluntaiseurakunta löytyy myös Kuopiosta. Silti heihinkään ei ole kohdistettu näitä vaatimuksia missään vaiheessa.
Pohjois-Savon Vihreät Naiset ilmoittavat kirjoituksensa lopuksi, että tämä vihreiden ajama politiikka on sellaista, missä tasa-arvo ja ihmisoikeudet eli lähimmäisenrakkaus ovat käytännön tekoja eikä vain juhlapuheiden retoriikkaa.
Olen eri mieltä. Tämä Pohjois-Savon Vihreiden Naisten toiminta osoittaa, kuinka käytännön teot jäävät siihen, että kiusataan omalla tontillaan porukan pienintä vain siksi, että tämä hyvän hyvyyttään kuuntelee kritiikkiä.
Ilkka Partanen Kuopio
|
|


