EmediateAd

Puijo ja sen parta

A A
9.3.2010 0:03

Eipä arvannut kirjailija Simo Puupponen - pakinoitsija Aapeli - Siunattua hulluutta kirjoittaessaan, miten paljon viisaita ihmisiä Kuopiossa on nykyään.

Varsinkin Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistykseen viisautta on kasautunut ihan tuvan täydeltä. Heille ei riitä Puijon 250 hehtaaria käsittävät suojelualueet.

Kuopion kaupungin metsätoimistonkin pitäisi tanssia Puijolla heidän säveltämäänsä lahopirunpolskaa.

Meikäläisen yli 20 000 tuntia Puijolla vuodesta 1950 alkaen viettäneen mielestä Puijon metsäasiat ovat pläkkiselvät. Luonnonsuojelijat hoitakoot suojelualueiden metsiä tahtomallaan tavalla, mutta juridisen vastuunsa kantaen lahopuiden kaatumisuhkan riskeistä.

Metsätoimisto hoitaa muut metsät ammattitaidolla enemmistön toiveita toteuttaen.

Mitä tulee Puijon osalta käsitteisiin "ikimetsä" ja "tuhannen viillon kuolema", niin toinen huvittaa ja toinen ei.

Kun Pohjois-Savossa esiintyvä harmaagraniitti kiinteytyi nykyiseen olomuotoonsa noin 2000 miljoonaa vuotta sitten haihtuakseen höyrynä taivaan tuuliin auringon loppuleimahduksen yhteydessä, niin metsien ikuisuus ei istu kunnolla edes Havukka-ajon ajattelijan haavemaailmaan. Kaikki on katoavaista ja elämä luopumista olipa kyseessä puut tai ihmiset.

Tuhannen viillon sijasta Puijon suurin uhka lienee kuuden tunnin rytinä kovan myrskytuulen aloittamana ja lahopuiden dominokaatumisen lopettamana.

Siitä Kuopion Luonnonystäviä pitää kiittää ihan kynästä pitäen, että he vastustavat pontevasti Pihlajaharjun asuttamista. Puijosta on lohkottu jo Julkula, Päiväranta, Rypysuo ja Iso-Valkeinen.

Kaupunginvaltuusto päätti jo ajat sitten, että Puijoa ei enää lohkota asutukselle. Puijosta pitää kehittää kuopiolaisille ja sen lumon ymmärtäville turisteille mieluinen toiminta- ja virikeympäristö.

Rekisteröityneille Puijon ystäville pitää riittää nykyiset suojelualueet.

Ari Savolainen Kuopio

Kommentoi artikkelia