Hallintojohtaja Tuomo Meriläinen puolustelee yliopiston tutkimuspuutarhan lakkauttamista (SS 3.2.). Asioiden kehittymistä seuranneet voivat havaita ristiriidan julkisen totuuden ja tapahtumien välillä.
Tilakysymys tämä ei ole, koska yliopisto maksaa tiloista vuokraa sen mukaan kuin niitä käyttää. Kaava-asiaksikaan tätä ei voida pukea, koska Savilahden osayleiskaavan valmistelu on kesken, eikä kyseessä ole sellaisenaan toimeenpantava kaava.
Itä-Suomen yliopiston hallitus päätti irtisanoa tutkimuspuutarhan henkilöstön, vaikka mitään vaihtoehtoista ratkaisumallia toiminnan järjestämiseksi ei ole. Sen sijaan puutarhan toiminnoista tehty selvitys osoittaa toiminnan välttämättömyyden alan tutkimukselle.
Ulkoistamisen kustannusvaikutuksista ei ole mitään käsitystä, paitsi että kuvioon tulee mukaan voittotavoite, arvonlisävero ja monimutkainen hankintakuvio sopimusongelmineen. Ulkoistamisen toiminnallisista edellytyksistä ei ole tätäkään vähää tietoa, paitsi joustavuuden vähentyminen ja toimitusepävarmuuden kasvu.
Yliopistollekin osaava henkilöstö lienee tärkein voimavara. Miksi toiminnallisten uudelleenjärjestelyjen nimissä kiirehdittiin irtisanomaan?
Näin saatettiin henkilöitä usean vuoden löyhään hirteen. Pitäisikö heidän kyetä jatkamaan töitä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut? Jokaisella on elämä elettävänään, työura tehtävänään.
Ennen päätöstä Itä-Suomen yliopisto oli yksi harvoista ympäristöekologiseen tutkimukseen erikoistuneista organisaatioista. Tämä tutkimus oli yliopiston strategian mukaista, ja sen kehittämiseen oli määrä panostaa yliopiston omiakin voimavaroja.
Kansainvälistä ulkopuolista rahoitusta virtasi niin paljon, että toiminta oli kannattavaa. Päätös puutarhan lakkauttamisesta ilman valmista tiekarttaa tulevaan tarkoittaa, ettei toiminnan jatkokehitykselle ja mm. välttämättömälle ulkopuoliselle rahoitukselle olekaan olemassa pohjaa.
Mitä annettavaa yliopistolla nyt on tämän tiedealan tutkimukselle? Miten kansainvälisesti kilpailukykyiset tutkijat voitaisiin pitää yliopiston leivissä tällaisessa tilanteessa? Miten toimivia yhteistyörakenteita voidaan ylläpitää, kun jatkuvuudesta ei ole mitään tietoa?
Vaikka julkisesti muuta väitetäänkin, on toimilla myös julkilausumattomia tiedepoliittisia tavoitteita. Jos näin ei olisi, niin miksi ekologisen ympäristötieteen johtohahmo professori Toini Holopainen tuntee olevansa kuin NHL-valmentaja, jolla on huipputiimi, mutta jäähalli on viety .
Puutarhan lakkauttamisen junaillut dekaani Timo Jääskeläinen on esittänyt omana kantanaan, että yliopiston ympäristötieteiden laitoksen toiminta on liian laaja-alaista. Voimavarat pitää keskittää ja tehdä voimakkaita strategisia arvovalintoja.
Valitettavan kapeakatseista. Ikävintä on, että yliopiston hallitus on päätöksellään osoittanut kyvyttömyytensä juurruttaa hyväksyttäviä käytäntöjä yliopiston johtamiskulttuuriin.
