"Kaikki viihtyvät Kuopiossa", todistaa (HS 1.2.), joten siitäkään ei voi enää valittaa. Ja jos joku erehtyy vilauttamaan vaikka vain väärää mielikuvaa Kuopiosta, niin heti pitää kyyditä rajan taakse.
IKL:n parhaiden perinteiden mukaisesti "menolippua jonnekin kauas" esittää esimerkiksi valtuutettu Pekka Kantanen (Viikko-Savo 31.1.) tv-toimittaja Pekka Niiraselle, joka erehtyi kertomaan totuuden linja-autoasemasta.
On siis turha valittaa Männistön kirjaston lopettamisesta. Päätös on tehty, asiat asioina ja pulinat pois, kuten asiajohtaja meitä käskyttää mielikuviensa mukaisesti.
Ei siis valiteta, ei kerätä lisää nimiä 870 allekirjoittaneen adressiin kirjaston puolesta, eikä polteta kirjaroviota, kuten Männistössä on esitetty nyrkin taskussa puristelun välissä. Ei valiteta, vaan nautitaan näistä viimeisistä päivistä, kun kirjasto on vielä auki.
Viihdytän nyt, kun kaikki viihtyvät, ja rukoillaan samalla, että seuraavaksi ei pureta Männistön kirkkoa Kuopion parhaiden puukaupunkiperinteiden mukaisesti.
Kirkko näkyy vielä olohuoneen ikkunasta joka päivä, mutta useamman kerran kirkon ohi kävellessäni olen miettinyt, miksi noin kaunista ei ole saatu puretuksi.
Mihin tuota enää tarvitaan, kun on olemassa paljon isompi Pyhän Johanneksen kirkko?
Kivitalojen puristuksissa puukirkko näyttää pelkäävän kohtaloaan yhtä nöyränä kuin sen kainalossa seisova pihta odottaa kaatajaansa. Kun puun nokka nousee liian korkealle, siitä muodostuu vaaratekijä paikalliselle rakennuskannalle, autoille ja ennen kaikkea luontoaan rakastaville ihmisille.
"Hannukselaksi Männistöä sanottiin", mainitsee lukupiiriläinen Mäntylän palvelutalon lukuhetken päätteeksi. En ole kuullutkaan, mutta totta se on, kun tarkistan Helena Riekin Kuopion kaupungin rakennushistoriasta. Alunperin Männistön kirkon nimi oli Hannukselan rukoushuone.
Näin kokemuksellinen tieto risahtelee mielihyvän muistiin ja kasvaa korkoa. Tällaisten muistojen kautta kiinnityn paikkaan ja maisemaan niin kaupungissa kuin maaseudulla.
Vielä tänään, ja vielä 18 päivää tätä kirjoittaessani, saan kiittää ja nauttia Männistön ystävällisten kirjastoihmisten työn juurista.
"Kirjasto on kirjoja kirjoittavalle kirjailijalle kirkko", kirjoitin Savon Sanomissa 27.5.2008, ja nyt kun rukoushuonetta ollaan häpäisemässä, en voi kuin katsoa sivusta ja odottaa "menolippua jonnekin kauas".
