Säästämisellä rajansa

7.2.2010 00:01

Viime päivinä on kuopiolaisia kovasti kuohuttanut iltapäiväkerhojen lopettamisesitys.

Se oli osoitus siitä, että koulupuolelta on säästetty niin paljon, ettei mistään voida enää juustohöylätä. Jotta koulutoimi pysyisi kaupunginhallituksen ja valtuuston enemmistön tahdon mukaisesti sille asetetussa raamissa, on kajottava jo ihan perustoimintoihin.

Toivottavasti tämän iltapäiväkerhoepisodin jälkeen kaikki vihdoinkin ymmärtäisivät, että säästämisen raja koulutoimessa on tullut vastaan.

Valtuuston hyväksymän talousarvion mukaisesti koulutoimen on vielä etsittävä säästöjä 1,1 miljoonan euron edestä. Tämä on mahdottomuus. Niinpä koulutuslautakunta on jättämässä myöhemmin kevään aikana lisätalousarvioesitystä.

Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä esitti joulukuun talousarviokokouksessa koulutoimelle yhden miljoonan euron lisärahaa. Meitä pidettiin haaveilijoina ja vastuuttomina päättäjinä, jotka eivät halua ymmärtää realiteetteja.

Esitys hävittiin äänestyksessä. Nyt tekee mieli kysyä, eikö tämä juuri käyty episodi ole vastuuttoman päätöksenteon seurausta. Joulukuussa valtuuston enemmistö halusi ummistaa silmänsä koulutoimen ahdingolta.

Nyt kaupunkimme on jälleen saanut kyseenalaista julkisuutta, moni tuleva ekaluokkalaisen vanhempi ehti hermostua ja meidät päättäjät leimattiin taas kerran typeryksiksi. Sitä saa mitä tilaa.

Birgit Palm Kaupunginvaltuutettu (sd.) Kuopio

Kommentoi artikkelia