Vehmersalmen syrjäkylälle syntyneenä aloitin 1950-luvulla oppikoulun Kuopiossa. Kallaveden sulana ollessa liikennevälineenä koulun ja kodin välillä pari kertaa kuussa toimi laiva. Kun vedet jäätyivät, minusta tuli Halosen tai Kähkösen linja-autojen kanta-asiakas. Muutaman kerran vuodessa tein tämän 25 km tai 45 km pituisen koulumatkan rahaa säästääkseni hiihtäen tai kävellen.
Näillä koulumatkoilla mietin, miksi vanhempani eivät olleet älynneet syntyä kaupunkilaisina. Koulumatkat naapurikorttelista koulun pihalle eivät paljoa rasittaneet, eikä heidän sisäpiirissään ollut tilaa meikäläiselle maalaisjullille.
Kaupungin virkamiesten ja rikkaiden lapset pitivät meitä maalaisia tyhminä ja Haapaniemen työläisten lapset vanhempiensa peruja lahtareina.
Noina aikoina alkoi ensimmäisen kerran viritä keskustelua Vehmersalmen liittymisestä Kuopioon. Silloin Kuopio ei kiinnostunut liitoshankkeesta.
1960-luvun lopulla tuhansia mökkiläisiä muutti Kuopiosta Vehmersalmelle kesäksi. Nyt Kuopiokin heräsi.
Ilmeisesti Kuopio näki Vehmersalmessa monenlaista potentiaalia, ja 1990-luvulle tultaessa kysymys alkoi olla jo siitä, miten kauan Vehmersalmi säilyisi omana kuntanaan.
Vetoa ja vastavetoa esiintyi vuoteen 2005 saakka, jolloin Vehmersalmesta tuli Kuopion kaupunginosa. Minunkin lapsuuden haaveeni toteutui, mutta Vehmersalmi menetti kunnallisen itsehallintonsa, joka on peruja käräjäkiviltä.
Liittymisen piti olla kaikkien parhaaksi, mutta kävikö näin. Kaupungin paikallisbussilinjat eivät ulottuneet kirkonkylälle saakka, eli liikenne ei parantunut. Kirkonkylän poliisipalvelut loppuivat kokonaan ja paikallisen Kelan sosiaaliluukku pamahti kiinni.
Melkein kaikki muutkin palvelut siirtyivät keskustaan, jonne moni asukas ei yksin pääse.
Terveyskeskuslääkäri tulee Kuopiosta ja menee Kuopioon. Sen jälkeen turvana on oma auto, taksi tai ambulanssi, joka tulee Kuopiosta ja vie sairastuneen Kuopioon jopa 70 km matkan edestakaisin, eikä aivan ilmaiseksi. Pitkäaikaissairaanhoidon työntekijät säästetään hermoraunioiksi ja potilaat makaavat siinä itsessään useammin kuin oman kunnan aikana.
Kuntauudistusta hoetaan kuin mantraa, joka kuulostaa olevan hyvinvointivaltion säilymisen ja vieläkin parempien aikojen avain. Jo ennestään keskikaupungin katuvalojen loisteessa eläneitä uudistus ei paljoa hetkauta, mutta se ei paranna yhä syrjäisemmiksi muuttuvien entisten kuntakeskusten asukkaiden elämää, kuten Vehmersalmen esimerkki osoittaa.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.), tuo selitysten ja kielevän puheen savolainen maailmanmestari, jota on ollut hauska kuunnella varsinkin eurokriisin kehittyessä, pitää pienten kuntien liittämistä jo ennestään suuriin kuntiin välttämättömänä ja uhkaa pakkoliitoksilla, jos kuntalaisten hyvinvointi vaarantuu ilman liitoksia.
Eipä tuo kuntalaisten hyvinvointi näytä tämän esimerkkikunnan valossa säilyneen liitoksen jälkeenkään, vaikka päällekkäisyyttä piti muka karsia.
No, karsiutuivathan palvelujen päällekkäisyydet Vehmersalmella, koska ne loppuivat kokonaan.
