Tuhlaajapoika Katainen
Eduskunnan enemmistö äänesti torstaina Irlannin reilun 740 miljoonan euron lainatakausten puolesta. Hallitus äänesti puolesta yhtä edustajaa lukuun ottamatta ja koko oppositio vastaan.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) into hypätä eurokaivoon on kaukana siitä vastuullisuudesta, jonka perään Katainen pääministeri Vanhasen (kesk.) ja Kiviniemen (kesk.) säestäessä on huutanut koko vaalikauden.
Tämän innon täytyy johtua siitä, että Katainen tietää jotain, mitä me muut edustajat emme tiedä. Ehkäpä meillä suomalaisilla on käynyt satumainen tuuri; ikuisen rikkauden lähde, Kalevalan kadonneeksi luultu myyttinen Sampo on vihdoinkin löytynyt.
Muu ei tätä eurojen jakelua eurooppalaisille selitä. Heti hän on kirjoittelemassa nimiä velkapapereihin Sampon tuoman taloudellisen turvan voimin, kun joku euromaa yskähtelee. .
Montakohan työpaikkaa Kreikan kansantalouden tai Irlannin ja muiden maiden kaatuvien pankkien hyväksi myönnetyillä 11 miljardilla suomalaisella eurolla on nyt sitten pelastettu? Montakohan suomalaista köyhää on nostettu keskiluokkaan?
Ei riitä, että meillä on omasta takaa velkaa enemmän kuin koskaan. Nyt pitää sitten vielä ottaa muidenkin maiden velkoja omalle kontolle lainojen ja takausten kautta.
Kyllä kansa maksaa. Sitä herkkuahan olemme saaneet kokeilla 1990-luvun laman aikana.
Nyt kansamme maksaa sitä hintaa, jonka ex-pääministeri Paavo Lipposen (sd.) EU-ytimiin haluaminen aiheutti. SDP oli pakkorakosessa äänestettäessä Irlannin takauksista, onhan vaalit vajaan puolen vuoden päästä tulossa ja kansa on tukipaketteja vastaan.
Pahinta on, ettei tämä varmastikaan jää tähän. Voi olla, että Suomen kansa saa jo joululahjaksi jonkin uuden euromaan lainojen takauksen.
Vahvimmat kandidaatit ovat Portugali ja Espanja. Kreikkakin voi vielä yllättää toiseen kertaan. Ja kansa maksaa taas, sillä onhan meillä se 8 miljardin euron maksusitoumus Kataisen povitaskussa.
Kun euro kaatuu, on rahavarallisuutemme jo ehditty antaa muille. Siitä tilanteesta on vastuullisuus kaukana.
Pentti Oinonen Kansanedustaja (ps.) Kuopio





