Työkalut unohtuneet
Sirpa Kulin
Kuin uutena uutisena ministeri Paula Risikko (kok.) kertoo nuoren syrjäytymisestä tulevan yhteiskunnalle miljoonalaskun. Vuonna 2010 syrjäytyneitä nuoria oli yhteensä 51 300. Edelleenkään koulutusmahdollisuuksiin ja kouluterveydenhuoltoon ei panosteta riittävästi.
Oikeuskanslerin mukaan viidesosa lapsista ja nuorista kärsii mielenterveyden ongelmista, eikä viidesosa kunnista järjestä psykologin ja kuraattorin palveluja lainkaan.
Tärkeimpiä tehtäviä on nuorten kehitykseen liittyviin ongelmiin puuttuminen. Erityistä huomiota tulee kohdistaa oppimisvaikeuksiin.
Peruskoulutuksen tavoitteina on antaa ammattitaidon lisäksi tukea kehittymisessä hyväksi ja tasapainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi.
Päättäjiltä on unohtunut toteuttamisen kannalta tärkeimmät työkalut: opettajat, luokkakoot ja tukipalvelut.
Säästöjen hinta on nyt taas ja edelleen tässä, reilusti viivan alapuolella. Kyseessä on tämän päivän lapset ja nuoret, huomisen aikuiset. Saman toistoa vuodesta toiseen. Kannattaisi vihdoin aukaista silmät ja tehdä jotakin.
Ne rahat, mitkä nyt lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn on osoitettu, tulee kaikki korvamerkitä ja valvoa, että ne eivät todellakaan valu muualle.





