| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Välivaiheen häkkyrä
Keskustan Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja Tarja Pöyhönen otti kantaa Kysteriin, sairaanhoitopiirin yhteyteen perustettavaan liikelaitokseen (SS 21.8.2010). Samaa mieltä voi olla siitä, että Kysterissä mukana olevat kunnat ovat maantieteellisesti hajallaan ympäri Pohjois-Savoa.
Pöyhösen mukaan kuntapäättäjät ovat tehneet ratkaisunsa Kysteriin liittymisestä siksi, ettei muita vaihtoehtoja ollut. Toki sellaisiakin kuntia on. Valitettavasti joukossa on myös niitä kuntia, joilla olisi ollut vaihtoehtoja jopa oman kunnan lähellä. Niitä ei vain haluttu selvittää. Miksiköhän? Nyt esim. Leppävirta on mukana Kysterissä seitsemän muun keskustalaisjohtoisen kunnan kanssa, vaikka sillä ei ole maantieteellistä rajaa minkään muun Kysteriin kuuluvan kunnan kanssa.
Puitelain noudattaminen jätettiin todellakin puolitiehen. Paras-seminaarissa huhtikuussa ainakin ministerit Paula Risikko ja Mari Kiviniemi vakuuttivat, että ensi syksynä lakiin tulee säädös sosiaalitoimen yhdistämisestä terveydenhuollon kanssa. Lisäkustannuksia on siis tulossa.
Kysterin ajatellaan olevan välivaihe johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Mutta paljonko kuntalaisemme kyseisestä välivaiheesta maksavat? Ei tunnu oikealta se, että kuntalaiset kustantavat jonkin välivaiheen tai pilottikokeilun.
Rakenteisiin on uskallettava puuttua palvelujen turvaamiseksi pitkäjänteisesti ja kestävästi. Meillä ei ole varaa välivaiheen häkkyräorganisaatioiden kehittämiseen.
Erikoiselta tuntuu, että keskustalaisjohtoiset kunnat väkisin halusivat rakentaa tämän välivaiheen organisaation, jossa aito demokratia ja kuntien vaikutusmahdollisuudet kapenevat. Yhteistä poliittista tahtoa sekä kuntien että puolueiden välillä on löydyttävä. Muussa tapauksessa kunnat kurjistuvat entisestään ja siitähän kärsivät kuntalaiset. Ne, jotka palvelua tarvitsevat.
Mia Hahtala Maakuntahallituksen jäsen (sd.)
|
|


