| Kirjautuminen | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Vapo pilaa Suomen järviä
Hallituksen esitys energiapaketiksi johtaa todellisuudessa mm. turpeen lisäkäyttöön. Ainoana polttoaineena sille myönnettiin poikkeuksellisen kovat veroedut.
Linjakas päätös sai poliittisen leiman, kuten turve monasti ennenkin on saanut. Harva edes tietää kaikista muista tuista, joita vain tälle polttoaineelle myönnetään.
Sanallakaan ei ole kerrottu sitä tosiseikkaa, että Vapon toiminta pilaa humus- ja kiintoainepäästöjen muodossa puhtaita järviämme törkeällä tavalla ja Vapo vielä kiistää oman keskeisen osuutensa tähän ympäristöongelmaan.
Virallisesti mitataan vain typen ja fosforin päästöjä ja hiukkaspäästöistä viis veisataan. Ihmetellä täytyy myös ympäristöviranomaisten välinpitämätöntä asennetta, vaikka lopputulos monilla paikkakunnilla on tosiasia ja omin silmin havaittavissa.
Nauttiiko Vapo jotain erityistä poliittista suojelua, kun sen sallitaan näin vastuuttomasti toimia? Oikeampaa olisi, että Vapo velvoitettaisiin ennen ainoatakaan lisänostolupaa siivoamaan jälkensä eri puolilla Suomea.
Niinhän esimerkiksi huoltoasemien vuosien takaisista päästöistä saastuneiden maiden puhdistuksesta vastaa likaaja, vaikka sellaista velvoitetta ei vuosikymmeniä sitten ollut voimassa. Miksi Vapo on erityisasemassa ja saa jatkaa rauhassa saastuttavaa toimintaansa?
Olen omin korvin ollut kuulemassa kuinka yhtiön ympäristöjohtaja toteaa, että Järvilläkin on ikänsä. Tämän päivän ympäristöstä huolehtivassa ilmapiirissä ei tuollaista asennetta enää kuvittelisi tapaavan. Vapolaisille se näyttää olevan tyypillistä.
Ehkä röyhkeyden huippuna voidaan pitää Vapon vaatimusta hyllyttää eräs lupaviranomainen, kun hän rohkeni asettua rohkeasti poikkiteloin turpeen nostoluvan saantiin.
Kun ollaan tekemisissä tälläisin asentein toimivan yrityksen kanssa, tavalliselle kansalaiselle ei jää juuri muuta vaihtoehtoa, kuin vaihtaa Vapon osakkaana oleva sähkön jakeluyhtiö ympäristöä kunnioittavaan yritykseen.
Lisäksi kannattaa tukea niitä monia päätään nostavia kansanliikkeitä sotkettujen järvien rannoilla, jotka ovat nousemassa puolustamaan puhtaita vesistöjä.
Iiro Viinanen Ministeri
|
|


