Velkaa korkealla korolla

27.1.2010 00:01

Kaupunginvaltuutettu Hannu Kananen (kesk.) väitti, että Kuopioon on pesiytynyt negatiivinen keskustelukulttuuri opetuksen resurssien leikkauksista ja toivoi, että pystyisimme käymään asiallista keskustelua opetuksesta (SS 19.1.).

Hän olisi voinut mainita esimerkkejä kiihkoilusta ja tarkentaa pitääkö hän kriittisten kysymysten esittämistä asiattomana.

Lyseolla järjestetyssä seminaarissa 19.1. kävi ilmi, että vuosina 2005-2010 koulutoimeen on tehty leikkauksia yli 5,3 miljoonaa euroa. Tänä vuonna lisäleikkaustarve on vielä muhkeat 1,6 miljoonaa. Leikkausten kokonaismäärä on lähes 7 miljoonaa.

Tämän vuoden leikkauksia ei voi perustella enää oppilasmäärän vähenemisellä, koska väheneminen on hidastunut.

Vanhemmilla on todellinen huoli perusopetuksen tasosta ja riittävyydestä. Samaa mieltä olemme Kanasen kanssa siitä, että kaupunkimme antaa korkeatasoista opetusta, mutta mihin asti vieteri venyy.

Kuluneina vuosina on leikattu tuntikehystä niin perusopetuksessa kuin lukiossakin, iltapäivätoimintaa, koulunkäyntiavustajia, opetusryhmiä, koulutusmäärärahoja, sijaisten käyttöä, koulukohtaisia määrärahoja, lomautettu henkilöstöä jne. Osa selittyy oppilasmäärien pienenemisellä, mutta suuri osa on todella lastemme opetuksesta pois.

Kananen antaa ymmärtää, että Kuopio olisi satsannut perusopetukseen 10,9 miljoonaa euroa enemmän vuonna 2008 kuin vuonna 2005. Lisärahaa perusopetukseen ei kuitenkaan ole tullut kuin tuon kustannusten nousun verran.

Jos rahaa ei tule enempää, niin todellinen lisäpanostus perusopetukseen ei ole kuin tuo 4,9 miljoonaa. Tänä vuonna koulutoimen määrärahat vähenevät faktisesti 2,37 prosenttia. Kustannusten nousun lisää vielä miinusta.

Toki valtionosuudet ovat pienentyneet, mutta kuntien tulee hoitaa perusopetus käytettävissä olevilla varoillaan, oli valtionosuudet mitä tahansa.

Kuntapäättäjiä on varoiteltu säästämästä lasten ja nuorten kustannuksella, kuten viime laman aikana tehtiin. Lapsista ja nuorista säästäminen on velan ottamista hyvin korkealla korolla.

Alpo Lappi Tiina Viljakainen Niko Noponen Esa Pennanen Vanhempainyhdistysten edustajat

Kommentoi artikkelia