EmediateAd

Ylitunteja väsyneinä

4.3.2010 0:01

Kuinka monta raskaasta ajoneuvoyhdistelmästä aiheutuvaa kuolemaa pitää vielä tulla ennen kuin asioihin vaikuttavat tahot heräävät ruususen unestaan?

Yhdistelmien koot ovat vuosien saatossa kasvaneet. Lupahelpotuksien ym. asioiden vuoksi yhdistelmien kunto on heikentynyt ja määrä kasvanut.

Koulutusta kuskeille kuulemma on, mutta kuka heitä kouluttaa, kun järki puuttuu niin monelta kuljettajalta?

Varsinkin alalle tulleista nuorista kuljettajista turhan iso osa käyttäytyy aivan kuin ei olisi koulutusta saanutkaan. Ohitellaan, ajetaan aivan peräluukussa kiinni, väläytellään valoja ja mitä kaikkea muuta.

Suomen tiestö ei ole seurannut kehityksessä mukana. Leveys ja kunto eivät riitä turvalliseen liikkumiseen.

Tänä vuonna auraus on ollut luvattoman heikkoa. Varsinkin rampit ovat vain puoleksi auratut samoin kuin ohituskaistat. Liikennemerkit ovat lumisia viikkokausia.

Raskaista ajoneuvoyhdistelmistä aiheutuneet kolarit ovat tappaneet yhtä lailla kuin aseet. Pienen palkan takia ajetaan ylitunteja väsyneenä. Teknisistä vioista ei uskalleta sanoa potkujen pelossa. Jarrutapa sitten jarruvikaisella perävaunulla talviliukkaalla.

On melkoista lottoa lähteä ruuhka-aikoina, iltapimeällä ja varsinkin lumisateessa tien päälle.

Pahimpina ruuhka-aikoina sekä lumimyräköillä isot ajoneuvot pitäisi määrätä tauolle. Ajoneuvoveroista pitäisi ohjata teiden kunnossapitoon sekä valvontaan lisää varoja. Yhdistelmien heikosta kunnosta pitää sakottaa tuntuvasti.

Jaritapani Koskinen Bussia ja rekkaa kuljettanut Lahti

Kommentoi artikkelia